Papua-Uudessa-Guineassa ainakin 16 ihmistä on saanut surmansa mellakoiden yhteydessä, kertoo paikallinen poliisi Australian yleisradioyhtiö ABC:n mukaan.
Poliisin mukaan yhdeksän ihmistä kuoli maan pääkaupungissa Port Moresbyssä ja seitsemän Laen kaupungissa. Lisäksi useiden kerrotaan loukkaantuneen.
Levottomuudet alkoivat paikallista aikaa keskiviikkona sen jälkeen kun pieni joukko sotilaita, poliiseja ja vanginvartijoita alkoi osoittaa mieltään hallitusta vastaan.
Tapahtumien taustalla oli palkkakiista, ja poliisit menivät lakkoon protestina.
Poliisin, asevoimien ja muiden viranomaisten edustajat osoittivat mieltään keskiviikkona maan parlamentin edustalla. Poliisin edustajat aloittivat lakkonsa aamupäivällä, mikä johti mellakoiden nopeaan syntymiseen.
ABC:n mukaan viranomaiset syyttivät protestiin johtaneesta palkkaongelmasta palkanlaskennan häiriötä. Virheen myötä muun muassa poliiseille ja sotilaille oli maksettu liian vähän palkkaa.
Maan hallitus oli The Guardian -lehden mukaan pyrkinyt viestimään palkansaajille sosiaalisessa mediassa, että kyseessä oli järjestelmävirhe. Marape myös vannoi korjaavansa hallinnollisen virheen, jonka vuoksi palkkaa maksettiin liian vähän.
Pääministeri James Marape vahvisti Papua New Guinea Post-Courier -lehden mukaan, että pääkaupungin kaduille on tuotu torstaina sekä poliiseja että sotilaita turvaamaan tilannetta.
Paikalliset elinkeinoelämän edustajat kuvailivat lehden mukaan mellakoita valtion "synkimmäksi päiväksi". Lisäksi esimerkiksi pelastajia oli lehden mukaan muun muassa uhkailtu, kun he olivat yrittäneet tehdä työtään.
Palkkakiistan syynä oli lehden mukaan tekninen häiriö palkkajärjestelmässä. Pääministeri syytti ABC:n mukaan virheestä valtiovarainministeriön henkilökuntaa.