Poliisin suuroperaatio Helsingissä: Mies ampui toista ajoneuvoa kohti liikennevaloissa – ”Henkilöiden erimielisyydet olivat kärjistyneet näin pitkälle”

3:31img
Helsingin Viikissä oli eilen käynnissä iso poliisioperaatio – henkilöä etsitty monien partioiden voimin
Julkaistu 05.01.2020 14:20
Toimittajan kuva

Juulia Jaulimo

juulia.jaulimo@mtv.fi

Mies ampui toista henkilöä kohti lauantaina liikennevaloissa Helsingissä. Päivystävä rikoskomisario Jari Nikonen kertoo MTV Uutisille, että välikohtaus johtui kahden miehen kärjistyneistä erimielisyyksistä. Epäilty on edelleen karkuteillä.

Mies ampui useita laukauksia viereistä ajoneuvoa kohti Helsingissä Koskelantien ja Hämeentien risteyksessä, kun autot olivat liikennevaloissa rinnakkain puoli seitsemän aikaan,.

– Henkilöt olivat tunnistaneet toisensa, henkilö oli noussut ajoneuvosta ja ampunut useita laukauksia tätä toista henkilöä kohti, päivystävä rikoskomisario Jari Nikonen kertoo.

Laukaukset osuivat ajoneuvon oveen eikä kukaan loukkaantunut tapauksessa.

"Myös aiempia erimielisyyksiä, ei viitteitä jengiväkivallasta"

Nikosen mukaan tapauksessa ei ole viitteitä esimerkiksi jengiväkivallasta, vaan kyse on kärjistyneistä erimielisyyksistä.

– Tämänhetkisen käsityksen mukaan tämä johtuu henkilöiden erimielisyyksistä, jotka ovat kärjistyneet näin pitkälle, Nikonen sanoo.

– Sekä uhri että tekijä ovat poliisille entuudestaan tuttuja. Se tiedetään taustastaan, että heillä on ollut myös aiempia erimielisyyksiä, joita myös poliisissa on tutkittu.

Ampumisesta epäilty on vieläkin karkuteillä. Poliisi toivoo, että henkilö ilmoittautuisi itse poliisille. Poliisin käsityksen mukaan pakeneva ei ole vaarallinen muille.

Poliisi tutkii tapausta murhan yrityksenä.

Tuoreimmat aiheesta

Poliisi