Poliisihallitus on aloittanut oma-aloitteisen laillisuusvalvontaselvityksen Helsingin poliisin toiminnasta mielenosoituksissa, jotka ovat koskeneet muun muassa Turkin presidenttiä Recep Tayyip Erdogania.
Poliisiylitarkastaja Henry Lehti sanoo, ettei selvityksen laajuus ole vielä tarkentunut, mutta se todennäköisesti tulee koskemaan kahta Recep Tayyip Erdoganiin liittyvää mielenosoitusta ja yhtä Venäjän presidentti Vladimir Putiniin liittyvää mielenilmausta.
Poliisi poisti mielenosoittajilta lauantaina Turkin suurlähetystön edustalla Helsingissä presidentti Erdogania esittäneen nuken.
Poliisin mukaan se tulkitsi, että nukella yritettäisiin häpäistä Turkin presidenttiä, ja tämän ei annettu tapahtua.
Helmikuun lopulla mielenosoittajat polttivat Turkin suurlähetystön edustalla Helsingissä Erdoganin kuvan. Helsingin poliisi on kertonut epäilevänsä tapauksissa kunnianloukkausta.
Poliisihallituksen tiedotteessa sanotaan, että poliisi on mielenosoituksissa pyrkinyt estämään ennalta tekoja, joissa voisi täyttyä kunnianloukkaus.
– Selvitysmenettelyllä linjataan poliisin lainmukaista toimintaa tilanteissa, joissa on tulkinnanvaraisuutta, Lehti sanoo tiedotteessa.
Sisäministeri Krista Mikkonen pitää hyvänä sitä, että tapaus selvitetään.
–Poliisin toiminta mielenosoituksissa on herättänyt kysymyksiä. Poliisihallitus on aloittanut selvityksen poliisin toimista. On hyvä, että asia selvitetään. Sananvapaus on tärkeä arvo, ja sen turvaaminen on yksi poliisin tehtävistä, Mikkonen toteaa tviitissään.
9:36
Putinin kuvan polttamista ei tutkita poliisissa
Hieman Erdoganin kuvan polttamisen jälkeen Venäjän suurlähetystön edustalla Helsingissä poltettiin Venäjän presidentti Putinin kuva. Kuvan poltti Henrik Jaakkola. Jaakkola on vasemmistoliiton poliittinen asiantuntija, mutta sanoi STT:lle tehneensä mielenilmauksen yksityishenkilönä.
Jaakkola myös tviittasi asiasta ja antoi sen samalla tiedoksi Helsingin poliisille. Tiedoksiannon hän teki poliisin päätettyä tutkia Erdoganin kuvan polttamista kunnianloukkauksena.
– Mielestäni minkään poliittisen johtajan kuvan polttaminen ei ole lähtökohtaisesti mikään rikollinen asia, vaan kuuluu sananvapauden piiriin. Helsingin poliisin on hyvä olla tietoinen, että toinen vastaava teko on tehty, Jaakkola sanoi STT:lle.
Erdoganin kuvan polttamisen tutkinnanjohtaja Juha-Matti Suominen sanoo, että Putinin kuvan polttamisesta ei ole rikostutkintaa Helsingin poliisissa. Syyksi sille, että poliisi tutkii Erdoganin kuvan polttamista, mutta ei Putinin, hän epäilee sen, että ensimmäisen poliisi näki paikan päällä.
Lue myös: Rikosoikeuden asiantuntija: Jos viranomaiset alkavat puuttua poliitikkoihin kohdistuviin mielenosoituksiin, se herättää väistämättä kysymyksen ennakkosensuuriongelmasta
"Yksioikoista ajatella pelkkää rikosten ehkäisemistä"
Poliisin toimet Erdogania vastustavissa mielenosoituksissa ovat herättäneet ihmetystä ja kritiikkiä. Turun yliopiston rikosoikeuden apulaisprofessori Tatu Hyttinen kommentoi eilen STT:lle, että vaikka poliisin tehtävänä onkin estää rikoksia, poliisin tehtävänä on myös turvata perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen.
– Kun puhumme kunnianloukkausrikoksesta tällaisessa kontekstissa, missä väitetty uhri on merkittävä vallankäyttäjä, on yksioikoista ajatella pelkkää rikosten ehkäisemistä. Pitäisi huomioida myös kokoontumisvapaus ja sananvapaus, jotka ovat ihmisoikeussopimuksissa ja perustuslaissa turvattuja oikeuksia, Hyttinen sanoi.
Hänen mukaansa jos viranomaiset alkavat puuttua poliitikkoihin kohdistuviin mielenosoituksiin, se herättää väistämättä kysymyksen ennakkosensuuriongelmasta.