Poliisin vihjelinjat käyvät kuumina Pyhtään ampujien metsästyksessä – murhan yrityksestä epäillyt ovat olleet pakosalla jo useita päiviä

1:56img
Miehiä epäillään poliisin murhan yrityksestä, koska metsästä kuului ammuskelua poliisin tullessa ottamaan heitä kiinni.
Julkaistu 07.04.2020 14:16
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Pyhtään ampumavälikohtauksesta epäillyt miehet ovat edelleen kateissa. Poliisi kertoo saavansa apua kansalaisilta, mutta havainnot ja tiedot epäillyistä ovat yhä tarpeen.

– Vihjeitä tulee koko ajan, ihmiset ovat aktiivisia, rikoskomisario Tuomas Pöyhönen Kaakkois-Suomen poliisilaitokselta kertoo.

Villikka Kasila

Miehet on etsintäkuulutettu henkirikoksen yrityksistä epäiltyinä.

Poliisi etsii vuonna 1975 syntynyttä Janne Kristian Villikkaa ja vuonna 1993 syntynyttä Joni Oswald Kasilaa. Miesten epäillään liittyvän ampumatapaukseen Kotkan Helvetin enkeleiden kerhohuoneella, jossa rakennuksen sisätiloihin oli ammuttu ampuma-aseella viime torstain ja perjantain välisenä yönä. Tapahtunutta tutkitaan tapon yrityksenä.

Kun miehiä oltiin Pyhtäällä lauantain vastaisena yönä ottamassa kiinni, oli kuulunut jälleen ääniä aseen käytöstä. Miesten epäillään siksi ampuneen kohti poliisia, mitä tutkitaan murhan yrityksenä.

Lue myös: Pyhtään yöllisestä ammuskelusta epäillyillä miehillä on kova väkivaltatausta: Toinen miehistä tuomittiin taposta 15-vuotiaana

Poliisi etsii miehiä aktiivisesti

Poliisi kertoi eilen operaatioiden jatkuvan aktiivisesti Etelä-Kymenlaakson seudulla. Poliisi ei tutkinnallisista syistä halua kertoa tarkemmin etsintäalueista tai etsintöjen laajenemisesta.

– Tehdään koko ajan töitä heidän löytämisekseen, Pöyhönen toteaa MTV Uutisille.

Lue myös: MTV Uutisten tiedot: Pyhtään massiivisen poliisioperaation taustalla alamaailmassa pitkään kyteneet jännitteet

Jos näet epäiltyjä, soita 112

Miesten epäillään olevan aseistautuneita ja heitä pidetään vaarallisina. Tiedossa ei kuitenkaan ole, että miehet olisivat uhanneet ulkopuolisia väkivallalla. Havaitsessa miehistä tulee ilmoittaa hätänumeroon 112, eikä heitä tule esimerkiksi itse yrittää ottaa kiinni.

Poliisi pyytää yleisöllä tietoja tai vihjeitä miehiin liittyen. Vihjeet voi toimittaa sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.krp@poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 0504479574.

poliisietsii

Jos näet kuvissa olevia miehiä, soita hätänumeroon 112.

Tuoreimmat aiheesta

Etsintäkuulutetut