Politico: Lähteiden mukaan Trump valinnut sisäministeriksi entisen erikoisjoukkojen komentajan

Ryan Zinke vierailulla Trump Towerissa
Montanan osavaltion kongressiedustaja Ryan Zinke vierailulla Trump Towerissa New Yorkissa 12. joulukuuta 2016.
Julkaistu 14.12.2016 05:23

MTV UUTISET - STT

Useamman eri lähteen mukaan Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump on valinnut maan tulevaksi sisäministeriksi entisen Navy Seal -erikoisjoukkojen komentajan Ryan Zinken, kertoo Politico-verkkolehti.

Lähteiden mukaan Montanasta kotoisin oleva Zinke, 55, ei ole vielä kertonut, aikooko hän ottaa sisäministerin tehtävät hoitaakseen vai ei.

Zinken edustajat kieltäytyivät kommentoimasta asiaa Politicolle. Myöskään Trumpin siirtymäajan tiimi ei ole ottanut kantaa asiaan.

Zinke on ollut jo pidemmän aikaa Trumpin kannattaja. Politicon tietojen mukaan Trump soitti Zinkelle viime viikon torstaina ja pyysi tätä tulemaan haastatteluun. Verkkolehti kertoo, että Zinke on lentokoneessa tiistai-iltana paikallista aikaa, mutta hänen odotetaan ottavan pestin vastaan laskeuduttuaan.

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat