Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan laajassa huumausainerikoskokonaisuudessa.
Pääepäiltynä on porilainen mies, joka osti huumausaineita pääkaupunkiseudulta ja välitti niitä myyntiin Porissa ja muualla Lounais-Suomessa.
Poliisi pääsi jutun jäljille viime syksynä omien tutkintatoimiensa kautta. Jäljet johtivat laajamittaiseen huumausainekauppaan, jota johdettiin Porista.
Kokonaisuudessa hankittiin huumausaineita pääkaupunkiseudulta ja levitettiin myyntiin Lounais-Suomen alueelle.
Pääepäiltynä on kolmekymppinen porilainen mies, joka hankki huumausaineet. Hänen rikoskumppaninaan toimi alle 20-vuotias helsinkiläinen mies, joka järjesti pääosan huumausaineista porilaiselle. Kolmantena epäiltynä on toinen porilainen, iältään viisikymppinen mies, joka haki huumausaineet pääkaupunkiseudulta ja välitti ne edelleen.
Kaikki kolmea miestä epäillään useista törkeistä huumausainerikoksista sekä törkeistä ampuma-aserikoksista.
– Poliisi otti epäillyt kiinni keväällä 2024. Kolmikko on esitutkinnan aikana ollut vangittuna, mutta heidät on vapautettu, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kimmo Lindholm Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Takavarikkoon huomattava määrä huumeita ja konepistooli
Poliisi takavarikoi esitutkinnassa noin 22 500 kappaletta huumausaineeksi luokiteltavia Ksalol-lääkkeitä, yli kilon verran amfetamiinia, noin 250 Subutex-tablettia, noin 30 grammaa kokaiinia ja erilaisia huumausaineeksi luokiteltavia lääkkeitä sekä 3D-tulostetun konepistoolin.
Kokonaisuudessaan kyse on vielä suuremmista määristä, sillä päätekijän epäillään hankkineen ja levittäneen Porin seudulla huomattavia määriä huumausaineita takavarikoitujen huumeiden lisäksi.
– Porin ympärille kytkeytyvä huumausainekauppa liittyy osaksi Helsingin poliisilaitoksen tänä vuonna tutkimaa huumausaineiden maahantuontia, Lindholm kertoo.
Kyseinen kokonaisuus, josta Helsingin poliisilaitos uutisoi toukokuussa, käsitti 3,5 miljoonan Ksalol-lääkkeen, lähes 37 kilon amfetamiinin, noin 30 kilon kannabiksen sekä kolmen kilon kokaiinin maahantuonnin.