Pörssisähkön hinta romahtaa huomenna, vaikka ydinvoima kompuroi – tästä se johtuu

Sähkölinja.
Suomen ydinvoimaloista Loviisan kakkosreaktori ja Olkiluodon kolmosreaktori ovat poissa sähköntuotannosta häiriöiden vuoksi.Mikko Lieri / All Over Press
Julkaistu 19.11.2024 16:05

MTV UUTISET – STT

Pörssisähkön keskimääräinen tuntihinta tippuu Suomessa keskiviikkona alle puoleen tiistain hinnasta. Keskihinta on keskiviikkona noin kuusi senttiä kilowattitunnilta, kun se on tiistaina liki 16 senttiä.

Keskiviikon hinta on silti hieman korkeampi kuin edellisten 30 päivän aikana, jolloin pörssisähkön keskimääräinen tuntihinta oli noin neljä senttiä kilowattitunnilta.

Halvinta pörssisähkö on keskiviikkona iltayhdestätoista puoleenyöhön, jolloin tuntihinta on noin 0,7 senttiä. Kalleinta pörssisähkö on puolestaan aamulla yhdeksästä kymmeneen. Hinta on tuolloin lähes 17 senttiä kilowattitunnilta.

Suomen ydinvoimaloista Loviisan kakkosreaktori ja Olkiluodon kolmosreaktori ovat poissa sähköntuotannosta häiriöiden vuoksi. Kantaverkkoyhtiö Fingridin ennusteen mukaan Suomen tuulivoimatuotanto sen sijaan kasvaa tuntuvasti seuraavan vuorokauden aikana.

Loviisassa tuotanto keskeytyi maanantaina

Energiayhtiö Fortum arvioi, että Loviisan ydinvoimalan kakkosreaktori voisi palata sähköntuotantoon ylihuomenna torstaina.

Loviisan voimalaitoksen kakkosyksikön sähköntuotanto keskeytyi maanantaina hieman ennen iltayhdeksää reaktorin pikasulun vuoksi. Vian syynä oli häiriö reaktorin apujärjestelmässä. Vian tarkempaa syytä selvitetään edelleen.

Fortumin alustavan arvion mukaan kakkosreaktori voisi palata sähköntuotantoon torstaina iltayhdeksän aikoihin. Vikatilanteesta ei Fortumin mukaan aiheudu vaaraa ihmisille, ympäristölle eikä laitokselle.

Voimalaitoksen ykkösyksikkö on käynnissä normaalisti.

Myös Olkiluodossa vikaa

Myös Olkiluodon ydinvoimalan kolmosreaktori on parhaillaan poissa sähköntuotannosta vian vuoksi.

Teollisuuden Voima (TVO) on arvioinut, että laitos palaa sähköntuotantoon keskiviikkona.

Olkiluoto 3:n tuotanto keskeytyi turbiinihäiriön vuoksi sunnuntaina iltapäivällä. Tuolloin TVO arvioi, että laitos saataisiin palautettua takaisin tuotantoon jo noin vuorokauden kuluttua eli maanantaina.

Maanantaina TVO kertoi, että vian korjaaminen kestää odotettua kauemmin,

Turbiinihäiriö johtui TVO:n mukaan generaattorin tiivisteöljyjärjestelmän toimintahäiriöstä. Yhtiö kertoi, että häiriö keskeytti laitoksen sähköntuotannon automaattisesti ja laitos toimi tilanteessa suunnitellusti.

TVO:n mukaan tapahtumalla ei ole vaikutusta ydinturvallisuuteen. Olkiluodon ykkös- ja kakkosreaktorit tuottavat sähköä normaalisti.

Tuoreimmat aiheesta

Sähkö