MTV Sportin Jari Porttila kirjoittaa tuoreimmassa blogissaan MM-kisojen villistä kortista, jonka Antti Ruuskanen saa Euroopan mestaruutensa myötä.
Ruuskasen MM-kisapaikka varmistuu kaikella todennäköisyydellä marraskuussa Kansainvälisen yleisurheiluliiton kokouksessa.
- Ruuskaselle villi kortti on arvokas, sillä se suo hänelle harjoitusrauhan, eikä SUL:n valmennusjohto voi enää ”kurmuuttaa” häntä valintasekoiluilla. On näet hyvä muistaa, että SUL:n valmennusjohto vaati Euroopan mestarilta näyttöjä vielä Kalevan kisoissa, vaikka Ruuskanen kuului jo sillä hetkellä maailman viiden parhaan keihäsmiehen joukkoon, Porttila kirjoittaa.