Porvoon moottoritiellä kahden henkilöauton kolari – kolme ihmistä vietiin hoitoon

Pelastuslaitos kuvituskuvia27
Mediahub
Julkaistu 04.08.2018 14:11(Päivitetty 04.08.2018 14:25)

MTV UUTISET

Porvoon moottoritiellä Ilolan liittymän kohdalla sattui liikenneonnettomuus tänään iltapäivällä ennen yhtä.

Kolarissa oli osallisena kaksi henkilöautoa, joissa oli yhteensä viisi ihmistä. Kolme ihmistä vietiin hoitoon.

Onnettomuus haittasi liikennettä Kotkan suuntaan. Itä-Uudenmaan poliisin mukaan liikennehaitta oli merkittävä, mutta kahden jälkeen kaistat saatiin auki ja liikenne kulkee jälleen normaalisti.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa