Postin tietoliikenneongelma on saatu ratkaistua – kaikki palvelut toimivat taas

15:55img
Videolla keskustellaan siitä, miten Posti saadaan pidettyä pystyssä.
Julkaistu 15.09.2019 16:04

MTV UUTISET – STT

Posti kertoo kaikkien palvelujensa toimivan taas normaalisti. Tietoliikenneongelman taustalla oli Postin palveluntarjoajan Tiedon häiriö.

–  Tieto teki viikonloppuna järjestelmiimme päivityksiä, joissa ilmeni yllättäviä ongelmia. Järjestelmiä ja palveluja käynnistetään nyt uudelleen ja siitä saattaa vielä aiheutua lyhytaikaisesti pientä hitautta, sanoo Sampsa Karjalainen Postin ICT:stä iltapäivällä tiedotteessa.

Häiriön aikana Postin verkkosivut ja asiakaspalvelun chat-linjat eivät toimineet, minkä vuoksi Postin puhelinpalvelu ruuhkautui. Tietoliikenneongelmat vaikuttivat myös osaan Postin pakettiautomaateista ja Postin palvelupisteiden toimintaan.

Lisäksi varhaisjakelu viivästyi ja osittain estyi, koska tiedot asiakkaiden lehtitilauksista sisältävä varhaisjakelun sähköinen jakokirja ei latautunut, kertoi Postin varhaisjakelun aluepäällikkö Eikka Urpilainen.

Ongelma häiritsi ainakin Helsingin Sanomien jakelua. Lehti ilmoitti asiasta nettisivuillaan.

Tuoreimmat aiheesta

Posti