Presidentit Biden ja Xi Jinping keskustelevat tänään Ukrainan sodasta

Presidentit Joe Biden ja Xi Jinping keskustelevat videoyhteyden välityksellä marraskuussa 2021.
Presidentit Joe Biden ja Xi Jinping keskustelivat videoyhteyden välityksellä marraskuussa 2021.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 18.03.2022 06:17

MTV UUTISET – STT

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden keskustelee tänään Ukrainan sodasta Kiinan presidentin Xi Jinpingin kanssa.

Valkoisen talon mukaan Xi ja Biden keskustelevat Ukrainan lisäksi Yhdysvaltain ja Kiinan välisen kilpailun hallinnasta. 

Presidentti Xitä pidetään kenties ainoana johtajana, joka voi vaikuttaa Venäjän presidentin Vladimir Putinin toimiin. 

Kiina on toistaiseksi kieltäytynyt tuomitsemasta liittolaisensa Venäjän hyökkäystä Ukrainaan ja vakuuttanut maiden välisten suhteiden olevan vahvat. Toisaalta Kiinan ulkoministeri on painottanut, ettei Kiina halua joutua kärsimään lännen talouspakotteista Venäjää vastaan. 

–  Kiina ei ole kriisin osapuoli, ja vielä vähemmän se haluaa pakotteiden vaikuttavan itseensä, ulkoministeri Wang Yi sanoi.

Yhdysvaltalaisten mediatietojen mukaan Venäjä olisi pyytänyt Kiinalta sotilaallisen ja taloudellisen tuen lisäksi ruoka-apua Ukrainassa sotimiseen. 

Kiina ei ole suoraan kiistänyt tai myöntänyt tietoja, mutta se on syyttänyt Yhdysvaltoja "disinformaation" levittämisestä. 

1:00imgKoko asia 60 sekunnissa: Kiinan tärkeä päätös Venäjän ja lännen välillä.

Lue myös: Bloomberg: Yhdysvalloissa uskotaan Kiinan pian ehkä tukevan Venäjää – voisi tarjota myös sotilaallista apua

Tuoreimmat aiheesta

Ukrainan sota