Presidentti Ahtisaaren muistoksi julkaistaan postimerkki perjantaina – tällainen se on

Presidentti Martti Ahtisaaren surumerkki.
Postin julkaisema kuva
Julkaistu 09.11.2023 12:55(Päivitetty 13.12.2023 09:41)
Toimittajan kuva
Jouko Luhtala

jouko.luhtala@mtv.fi

Posti kertoo kunnioittavansa presidentti Martti Ahtisaaren muistoa julkaisemalla surumerkin 15. joulukuuta.

Juttua on päivitetty, ja se on julkaistu alun perin 9. marraskuuta.

Mustavalkoisessa postimerkissä on kuvituksena Ahtisaaren kuva ja tekstinä "In Memoriam Martti Ahtisaari 1937–2023", Posti kertoo. 

Postimerkin lisäksi julkaistaan ensipäivänkuori ja -leima. Kuoressa on tekstinä ”Rauha on tahdon asia”.

Surumerkin on suunnitellut Timo Berry ja merkin valokuvan on ottanut Tuukka Koski

– Presidentti Ahtisaari oli kansainvälinen merkkihenkilö, joka tunnetaan ja jota arvostetaan erityisesti hänen rauhantyöstään. Ahtisaaren postimerkki on suunniteltu osoittelemattoman arvokkaaksi muotokuvaksi, sanoo Berry tiedotteessa.

– Valtiollinen rooli näkyy ensipäivän leimassa, jossa on kuva-aiheena Suomen vaakuna. Ensipäivänkuoreen nostin hänen ehkä tärkeimmän ajatuksensa, jonka hän esitti Nobel-puheessaan: ”Rauha on tahdon asia”, hän jatkaa.

Presidentti Martti Ahtisaari kuoli 16. lokakuuta Helsingissä 86-vuotiaana. 

Edellisen kerran Suomessa on julkaistu surumerkki presidentti Mauno Koiviston muistoksi vuonna 2017. 

Surumerkein on kunnioitettu myös juoksija Paavo Nurmen, säveltäjä Jean Sibeliuksen sekä presidenttien Urho Kekkosen, P.E. Svinhufvudin ja Kyösti Kallion muistoa.

Merkin ensipäivätapahtumaa vietetään Helsingin pääpostissa 15. joulukuuta.

Presidentti Martti Ahtisaaren surumerkki.

 

Lue myös: Presidentti Ahtisaaren hautajaiset saattavat tuoda 10 000 ihmistä kaduille – tällaiset ovat turvajärjestelyt

Kun Martti Ahtisaari suuttui, hänen kasvonsa vaihtoivat väriä, paljastaa ystävä: "Hän ei ollut mikään pehmo"

Nämä ulkomaiset arvovieraat saapuvat Martti Ahtisaaren hautajaisiin

Näin voit osallistua presidentti Ahtisaaren hautajaisiin

Presidentti Martti Ahtisaaren kuolinilmoitus on julkaistu – tällainen se on

Ahtisaaren elämäntyö kirvoitti keskustelun – mitä presidentiltä nykyään vaaditaan? "Presidentin ulkopoliittinen toiminta taas korostunut"

Tuoreimmat aiheesta

Martti Ahtisaari