Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on myöntänyt kunniamerkkejä ansioituneille suomalaisille.
Tänä vuonna korkeimman kunniamerkin, Suomen Valkoisen Ruusun suurristin, saa korkeimman oikeuden presidentti Tatu Leppänen.
Suomen Leijonan suurristin saavat Suomen Pankin entinen pääjohtaja Sirkka Hämäläinen-Lindfors ja arkkipiispa Tapio Luoma.
Suomen Valkoisen Ruusun I luokan komentajamerkki puolestaan myönnetään Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Jyri Häkämiehelle sekä metsäteollisuusyhtiö UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesoselle.
Presidentti muistaa myös peliyhtiö Supercellin perustajia, Mikko Kodisojaa ja Ilkka Paanasta Suomen Leijonan komentajamerkillä.
Pelipomot ovat tulleet tunnetuksi jättituloistaan, mutta myös siitä, että maksavat veronsa Suomeen. Kumpikin ovat maksaneen tuloistaan pelkästään veroja yli 200 miljoonaa euroa.
Suomen Leijonan Pro Finlandia on taiteilijoille myönnettävä kunniamerkki. Tänä vuonna sen saavat muun muassa laulaja Kaija Koo, elokuvaohjaaja Timo Koivusalo, muusikko M. A. Numminen ja näyttelijä Miitta Sorvali.