Prinsessa Anne palasi julkisuuteen

Prinsessa Anne
Prinsessa Annen kerrottiin kärsivän lievästä muistinmenetyksestä onnettomuutensa jälkeen.Copyright © 2019 BACKGRID, Inc./All Over Press
Julkaistu 12.07.2024 19:09

Hilla Ojala

hilla.ojala@mtv.fi

Prinsessa joutui onnettomuuteen kesäkuussa.

Prinsessa Anne, 73, joutui sairaalahoitoon kesäkuussa kärsittyään aivotärähdyksestä sekä muista pienistä vammoista arvellussa hevosonnettomuudessa.

Anne edusti ensimmäistä kertaa kuninkaallisissa tehtävissä onnettomuutensa jälkeen tänään perjantaina 12. heinäkuuta, kun hän saapui Riding for the Disabled Association (RDA):n kansallisiin mestaruuskilpailuihin Cloucetershiressä.

Prinsessan sydäntä lähellä oleva järjestö juhlisti tänään 55-vuotis päiviään. Anne on ollut järjestön presidentti vuodesta 1986 asti.

RDA:n toimitusjohtaja Michael Bishop julkaisi tiedotteen prinsessa Annen osallistumisesta.

 – Meillä on kunnia toivottaa prinsessa tervetulleeksi tapahtumaamme, kun juhlimme 55-vuotisjuhlavuotta. Olemme iloisia siitä, että hän on päättänyt liittyä seuraamme palatessaan kuninkaallisiin velvollisuuksiinsa.

– Organisaation presidenttinä kerron, että prinsessalla on erityinen paikka organisaation sydämessä. Hän on juhlinut meidän kanssamme monissa merkittävissä hetkissä sekä antanut korvaamatonta tukea yli viiden vuosikymmenen ajan.

Vierailunsa aikana prinsessa Anne liittyy järjestön tukijoiden joukkoon areenalla, myöntää palkintoja sekä tapaa kilpailun voittajia. RDA:n kolmipäiväiset mestaruuskilpailut ovat suurin vammaisille järjestetty ratsastustapahtuma.

Prinsessa Anne joutui jäämään pois kuninkaallisista tehtävistään onnettomuutensa jälkeen. Anne vietti sairaalassa neljä päivää, ja hänen kerrottiin kärsivän lievästä muistinmenetyksestä.

Lähde: People

Lue myös: Prinsessa Anne kiidätettiin sairaalaan

Tuoreimmat aiheesta

Prinsessa Anne