Prinsessa Märtha Louisen 16-vuotias tytär piti koskettavan puheen isänsä hautajaisissa – sai vuoden rohkeimman naisen palkinnon

7:59img
Norjan prinsessa Märtha Louise vieraili keväällä 2019 Vappu ja Marja Livessä
Julkaistu 29.10.2020 06:58
Toimittajan kuva

Katariina Karjalainen

katariina.karjalainen@mtv.fi

Prinsessa Märtha Louisen tytär Maud Angelica palkittiin rohkeasta puheestaan, jonka hän piti tammikuussa isänsä hautajaisissa.

Norjan hovia kohtasi viime jouluna suuri suru, kun prinsessa Märtha Louisen entinen aviomies Ari Behn menehtyi joulupäivänä. Pari oli naimisissa vuodet 2002–2016 ja heillä on kolme yhteistä tytärtä.

Kirjailijanakin tunnetun Behnin hautajaisissa nähtiin koskettava hetki, kun tyttäristä vanhin, 16-vuotias Maud Angelica, piti kirkossa isänsä arkun äärellä puheen.

Tytär kertoi puheessaan muun muassa isänsä mielenterveysongelmista ja itsemurhasta. Koskettava puhe sai hänet itsensä sekä hautajaisvieraat kyyneliin. Prinsessa Märtha Louise seisoi koko puheen ajan tyttärensä rinnalla ja tuki häntä.

LUE MYÖS: Ari Behn siunattiin haudan lepoon – tytär murtui kyyneliin isänsä arkun edessä

– Pidit salassa sen, millainen vointisi oli. Olit ollut henkisesti sairas monien vuosien ajan. Et uskonut, että olisi olemassa ulospääsy. Siinä olit väärässä. Aina on tie ulos, Maud sanoi ääni väristen.

Tällä viikolla ylpeä äiti kertoi Instagram-tilillään, että sittemmin jo 17 vuotta täyttänyt tytär sai tekonsa johdosta vuoden rohkeimman naiden palkinnon, jonka jakoi norjalainen Tara-lehti.

Jos päivitys ei näy, voit katsoa sen tästä.

– Olen todella ylpeä siitä, että olen hänen äitinsä. Tunsin suurta ylpeyttä, kun jopa kaikkein synkimmällä hetkellä, oman isänsä hautajaisissa, hän muisti antaa rakkautta ja tukea myös muille, ylpeä äiti kirjoitti Instagramissa.

LUE MYÖS: Norjan hovia kohtasi suuri suru viime jouluna – kuningas Harald puhuu uutuuskirjassa avoimesti ex-vävynsä kuolemasta

– Lisäksi hän toi mielenterveysasiat julkiseen keskusteluun ja normalisoi niitä. Meidän tulee kuunnella enemmän nuorisoamme.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Prinsessa julkaisi sosiaalisessa mediassa myös videon palkintojenjakotilaisuudesta. Videolla näkyy, kuinka äiti rutistaa heti tytärtään ja saattaa tämän lavalle vastaanottamaan palkintoa. Äiti oli tyttärensä tukena myös lavalla.

Paikalla gaalassa oli myös äidin uusi miesystävä, shamaani Durek Verrett, joka kehui kommenttikentässä illan olleen ikimuistoinen.

Myös kuningas Harald kertoi tänä syksynä ilmestyneessä kirjassa Behnin kuolemasta. Kuninkaan mukaan hän ja kuningatar Sonja tulivat murheellisen tapauksen myötä entistä läheisemmiksi lapsenlastensa kanssa, sillä suru-uutinen tavoitti kaikki kesken yhteisen joulunvieton.

Lähde: Expressen

Tuoreimmat aiheesta

Prinsessa Märtha Louise