Prinssi Harry aikoo julkaista toisen kirjan kuningas Charlesin kuoleman jälkeen

Prinssi Harry aikoo odottaa kirjansa julkaisemista isänsä kuolemaan saakka.

Prinssi Harry aikoo luultavasti kirjoittaa toisen osan viime vuonna julkaistulle muistelmakirjalleen Varamies, kommentoi kuninkaallinen asiantuntija.

Harry kertoi viime vuonna kirjansa julkaisun jälkeen omistavansa tarpeeksi materiaalia toisen kirjan kirjoittamiseksi.

Harry kertoi tuolloin joutuneensa leikkaamaan pois lähes puolet kirjoittamastaan materiaalista. 

Asiantuntijan mukaan Harry aikoo kuitenkin odottaa, kunnes hänen isänsä, kuningas Charles, kuolee ennen toisen osan julkaisemista.

– Luulen, että hän kirjoittaisi perheestään uudestaankin. Hän odotti ensimmäisen kirjan julkaisemista siihen asti, että kuningatar Elizabeth kuoli, asiantuntija kertoi the Expressille torstaina 4.heinäkuuta.

– Luulen hänen odottavan seuraavan kirjan julkaisua siihen asti, kun prinssi William ottaa paikan kuninkaana.

Prinssi Harryä varoitettiin julkaisemasta uutta kirjaa viime kuussa, sillä se romauttaisi kaikki mahdollisuudet välien selvittelyyn hovin kanssa.

Silti, hänen ensimmäisessä kirjassaan julki tulleet paljastukset aiheuttivat jo suurta vahinkoa Harryn ja kuningasperheen välille.

Yhtenä kirjan kohupaljastuksista Harry kertoi kunungas Charlesin vaimon, kuningatar Camillan, olevan ’’vaarallinen’’ ja ’’vihollinen’’.

Harry myös kirjoitti hänen äitipuolensa levittävän uutisia kuningasperheestä medialle oman imagonsa ja julkisuutensa nostattamiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat