Brittihovin seniorit ovat edustaneet huomattavasti nuoria ahkerammin.
Britannian hovi on julkaissut vuosittaiset tilastot siitä, kuinka paljon kukakin kuningasperheen jäsen on edustanut vuoden aikana.
Daily Mailin mukaan listan hännillä on toista lastaan odottava herttuatar Catherine, joka työskenteli kaikkiaan 76 edustustilaisuudessa vuoden aikana. Hänen miehelleen prinssi Williamille edustustehtäviä kertyi 111.
Kaikkein ahkerin kuninkaallinen oli prinssi Charles, joka oli vuoden aikana mukana hämmästyttävässä 450 edustustilaisuudessa. Prinsessa Anne oli toisena 419 edustustehtävällä.
Myös 88-vuotias kuningatar Elisabet edustaa edelleen aktiivisesti, vaikka onkin alkanut siirtää joitain tehtäviään pojalleen Charlesille ja pojanpojalleen Williamille. Kuningatar edusti vuonna 2014 375 kertaa, käydän välillä yli kuudessa tilaisuudessa päivän aikana.
Hattua on nostettava myös kuningattaren miehelle, 93-vuotiaalle prinssi Philipille. Hän edusti vuoden aikana noin 200 kertaa, vaikka oli useita kertoja sairaana.