Prinssi Williamin kiusallinen hetki puhuttaa – heitti näyttelijälle vaivaannuttavan kommentin tämän elokuvasta
Prinssi Williamin kommentti näyttelijä Mia McKenna-Brucelle Bafta-gaalassa kiusaannuttaa.
Prinssi William osallistui edeltävänä viikonloppuna vuotuiseen Bafta-gaalaan Lontoossa, joka on Ison-Britannian arvostetuin elokuva- ja televisioalan palkintotapahtuma. William edusti yksin puolisonsa prinsessa Catherinen ollessa sairauslomalla hänelle tammikuun puolivälissä tehdyn vatsan alueen leikkauksen takia.
William on ollut vuodesta 2010 lähtien Britannian elokuva-akatemian puheenjohtaja. Gaalassa vieraillessaan William kuitenkin myönsi, että oli nähnyt ennätyksellisen vähän tänä vuonna ehdolla olleista elokuvista. Esimerkiksi Barbie-elokuva on Williamilta yhä näkemättä, mutta Oppenheimerin hän oli ehtinyt katsella.
Gaalan yhteydessä William tapasi useita elokuva-alan ammattilaisia, kuten Baftan nouseva tähti -ehdokkaat Phoebe Dynevorin, Ayo Edebirin, Sophie Wilden sekä palkinnon voittaneen Mia McKenna-Brucen, joiden kanssa prinssi keskusteli lyhyesti gaalan takahuoneessa.
McKenna-Bruce voitti palkinnon roolisuorituksestaan elokuvassa How to Have Sex, jossa hän esittää 16-vuotiasta, joka joutuu toisen turistin raiskaamaksi lomamatkalla Kreikassa.
Williamin tapaaminen näyttelijöiden kanssa kuvattiin videolle, josta näkyy tämän onnittelevan McKenna-Brucea ja toteavan, ettei ole nähnyt vielä hänenkään elokuvaansa – eikä kolmen muunkaan ehdokkaan.
– Mielestäni se näytti siltä, että teillä oli todella hauskaa koko ajan, William totesi näyttelijälle hymyillen viitaten How to Have Sex -elokuvaan.
McKenna-Bruce vastasi Williamille myötäillen.
– Meillä oli todella, todella, todella hauskaa. Suosittelen katsomaan sen, näyttelijä kuittasi Williamille.
Video keskustelusta on päätynyt otsikoihin, sillä Williamin kommentin raiskattua teiniä näytelleelle McKenna-Brucelle on pidetty yleisesti hyvin vaivaannuttavana sekä tahdittomana.
McKenna-Bruce tai muutkaan näyttelijät jatkoivat keskusteluaan Williamin kanssa kommentista huolimatta rennon oloisina.
Williamin ilmaantuminen edustamaan gaalaan oli monille yllätys, sillä hän oli vahvistanut tulonsa tilaisuuteen aiemmin samana päivänä. Hän totesi näyttelijöille yleensä kirivänsä elokuvien katselun suhteen palkintosesongin lähestyessä, muttei hänellä nyt ole ollut siihen aikaa entiseen malliin, ja pahoitteli myös muille elokuvantekijöille viime tingassa tekemäänsä vahvistusta tulostaan paikalle.
William totesi hänellä olleen "muita asioita mielessä", millä viittasi varmasti puolisonsa sekä isänsä kuningas Charlesin terveyshaasteisiin. 75-vuotiaalla Charlesilla diagnosoitiin aiemmin helmikuussa syöpä.
Lähteet: The Mirror, BuzzFeed
Uusimmat
-
17:32
Oliko valkoinen t-paita huono vaatevalinta eduskunnassa? Tapakouluttaja: "Yleensä kannattaa mennä mieluummin yli kuin ali"
-
17:18
Eeva Lehtimäen kommentti: Ihmisoikeudet eivät ole irtokarkkitiski – Orpo joutuu taas selittelemään
-
17:17
Joensuussa keskustan tuntumassa taas karhuhavainto: "Välttäkää liikkumista"
-
17:14
Max Verstappen kaukana kärjestä – Valtteri Bottasta ohiteltiin jo harjoituksissa
-
17:08
Erling Haalandin poskettomassa vireessä iso tahra – Cristiano Ronaldo peittoamassa norjalaisen
-
17:07
Tuhovoimaista lastia kuljettava laiva suuntaa Itämerelle? Liikkunut strategisten paikkojen lähellä: "Pistää miettimään"
-
17:00
Poista tämä lämmityslaite heti käytöstä
-
16:53
Kurskista löydetyt asiakirjat paljastavat noloja tietoja Venäjän sodanjohdosta ja sotilaiden moraalista
-
16:53
Etelä-Savon hyvinvointialueelle kovat leikkaukset: Palvelut heikkenevät ja työpaikkoja vähennetään
-
16:53
Israel teki vastaiskun Libanoniin: Kohde oli Hizbollahin korkea-arvoinen henkilö – MTV seuraa
-
16:46
Kuningatar Margareeta kotiutettiin sairaalasta – Tanskan hovilta lisätietoa kaatumisonnettomuudesta
-
16:40
EU aikoo lainata Ukrainalle 35 miljardia euroa Venäjän jäädytettyjen varojen avulla
-
16:32
Viimeisenkin SM-liigaseuran luvut julki – taas rajut tappiot
-
16:23
Mies ampui uhriaan useaan otteeseen puistossa Tampereella: Hovioikeus kovensi tuomiota
-
16:20
Valtteri Bottas sai tiukan varoituksen F1-kuskilta
-
16:12
Keskustanuoret vaatii kovin sanoin Tavion välitöntä eroa: Ministeristä tuli Putinin "hyödyllinen idiootti"
-
16:10
Suuri moottorivene uponnut Porkkalan edustalla: Kuva paljastaa hetken juuri ennen vajoamista syvyyksiin
-
16:03
Ensitreffit-morsiamen sisko ei ollut aluksi uskoa, kun Taina kertoi aikeistaan avioitua tuntemattoman kanssa: "Kysyin hirveästi lisäkysymyksiä"
-
15:59
Max Verstappen kiroili – erikoinen rangaistus
-
15:51
Vesittyykö Suomen yhdenvertaisuustyö? Jättäytyminen Ukrainan tasa-arvoliittoumasta yllätti YK-liiton
-
Lataa lisää