Vaikka koronakuolemia kertyy Ruotsissa yhä tasaiseen tahtiin, tilanne voi kääntyä parempaan päin jo piankin.
Tukholman yliopiston matematiikan professori Tom Britton arvioi Svenska Dagbladet -lehdessä, että taudin leviäminen Tukholman alueella voi loppua jo runsaan kuukauden päästä.
Professorin arvio perustuu matemaattiseen mallinnukseen, jonka mukaan kesäkuun puolivälissä 40 prosenttia tukholmalaisista olisi saanut koronavirustartunnan. Tämä voisi riittää laumasuojan syntymiseen. Aiemmin on arvioitu laumasuojan syntymiseen vaadittavan, että virus olisi tarttunut 60 prosenttiin alueen väestöstä.
Britton ennusti viruksen leviämisvauhtia oikeansuuntaisesti jo epidemian alussa. Hänen tuoreimmat mallinnuksensa eivät ole vielä vertaisarvioituja. Ruotsin valtionepidemiologi Anders Tegnell kuitenkin arvioi uutistoimisto TT:lle, että Brittonin laskelmat voivat hyvinkin pitää paikkansa.
Ruotsissa oli lauantaina kirjattu 45 vuorokautista kuolemaa uuden koronaviruksen vuoksi, kansanterveysviranomaiset kertoivat. Kaikkiaan covid 19 -tautiin on Ruotsissa kuollut runsaat 3 200 ihmistä. Määrä vastaa vajaata 320:tä kuollutta miljoonaa ruotsalaista kohden.
Koronatartuntoja on Ruotsissa todettu kaikkiaan vajaat 26 000. Uusia tartuntoja kirjattiin runsaat 650.