PTT: Kasvua keinoilla, joilla pärjätään hetki

Talouskasvu
MTV Uutiset, Lehtikuva
Julkaistu 26.09.2017 10:42

MTV UUTISET – STT

Pellervon taloustutkimus PTT arvioi, että Suomen talous kasvaa tänä vuonna 3,0 prosenttia. Kasvu jatkuu vahvana myös ensi vuonna. PTT:n ennuste on 2,6 prosenttia.

Kasvussa ovat niin vienti, kulutus kuin investoinnit. PTT:n mukaan varsinkin viennin nopea elpyminen on yllättänyt. Kasvun nopeutuminen perustuu pitkälti kustannuskilpailukyvyn parantumiseen ja maailmantalouden vetoapuun.

Pitemmällä tähtäimellä Suomen menestys riippuu kuitenkin investointien lisäämisestä tutkimukseen ja tuotekehitykseen, arvioi PTT:n ennustepäällikkö Janne Huovari.

– Olemme jäämässä muiden jalkoihin tutkimuspanostuksissa ja koulutusasteen kehityksessä. Suomi saatiin nousuun keinoilla, joilla pärjätään hetki. Tuleva kehitys riippuu siitä, miten osaaminen saadaan uudelleen kasvuun ja käyttöön, Huovari sanoo.

Tuoreimmat aiheesta

Talous