Puhemies kertoo Ruotsin hallitustunnustelujen jatkosta

1:56img
Julkaistu 23.11.2018 06:29

MTV UUTISET – STT

Ruotsissa valtiopäivien puhemies Andreas Norlén kertoo aamupäivällä, miten vaikeuksissa olleet yritykset muodostaa maalle uusi hallitus jatkuvat.

Viime viikolla hallitustunnustelijaksi nimitetty keskustapuolueen johtaja Annie Lööf ilmoitti eilen, ettei näe edellytyksiä jatkaa tunnusteluja.

Myös kaksi aiempaa yritystä on päättynyt siihen, että tunnustelijat ovat lopettaneet työnsä tuloksettomana.

Ruotsissa pidettiin parlamenttivaalit 9. syyskuuta. Sekä punavihreä blokki että neljän puolueen porvariallianssi jäivät vaaleissa ilman enemmistöä. Valtiopäivien kolmanneksi suurimmaksi ryhmäksi nousi ruotsidemokraatit.

Tuoreimmat aiheesta

Ruotsi