Paula* alkoi kärsiä voimakkaasta punastumisesta ala-asteikäisenä. Oireet paisuivat vuosien mittaan vyyhdiksi, joka vaikutti kaikkeen tekemiseen omaa persoonaa myöten. Leikkauksen myötä Paulan elämä muuttui täysin.
Neljäsluokkalainen Paula istuu pulpetissaan ja helottaa tulipunaisena. Opettaja on juuri maininnut tytön nimen ääneen.
Paula on saanut kokea, miten punastuminen muuttaa koko ihmisen.
− Sinusta tulee perfektionisti. Et halua epäonnistua ja herättää näin huomiota.
Paula tuntee suurta sympatiaa puhuessaan vuosien jälkeen nuoresta koulutytöstä, joka halusi olla näkymätön.
− Ennakoin ja välttelin jatkuvasti tilanteita, joissa saatoin punastua. Koulussa en halunnut viitata, sillä tiesin punastuvani. Elämää hallitsi hirveä suunnitelmallisuus.
− Punastuminen on valtava energiasyöppö. Sinusta tulee sulkeutunut, Paula sanoo.
Painajainen työpaikalla
Kuva/Colourbox.com
Murrosiässä oireet helpottivat, kun ikä alkoi riittää ravintoloihin. Alkoholi vapautti Paulan ottamaan kontaktia muihin.
− Olen pohtinut jälkeenpäin, voiko tämä johtaa jopa alkoholismiin, Paula miettii.
Työelämän koittaessa Paula päätyi tilanteestaan huolimatta asiakaspalvelutehtäviin. Punastuminen piti yhä aikuista naista niskalenkissä.
− Nykyisin liike-elämässä vaaditaan, että pitää olla täydellinen ja kova. En pystynyt puhumaan asiakkaille mitään ylimääräistä. Vaihdoin myös usein työtehtäviä, jolloin sain aloittaa alusta uusien työkavereiden kanssa, Paula kuvaa.
Ongelma alkoi kärjistyä, kun Paula vaihtoi alaa järjestelmäsuunnittelun pariin. Työhön sisältyi useita palavereita päivässä. Niistä muodostui Paulalle painajainen.
− Kun tiesin, että oli minun vuoroni sanoa jotain, ääni alkoi täristä ja sydän tykyttää. Jo se, että palavereissa piti esitellä itsensä, sai sydämen pompahtamaan ulos rinnasta.
Leikkaus muutti kaiken
Paulan elämän käännekohta ilmestyi lehti-ilmoituksen muodossa. Privatix-klinikan mainos lupasi, että punastumisesta voi päästä lopullisesti eroon. Paula meni nettiin ja sai varattua nopeasti ajan sympaattinen salpaus -nimiseen toimenpiteeseen.
− Leikkaus oli helppo. Vietin yhden yön sairaalassa. Kukaan ei huomannut mitään, vaikka on kyllä väärin, ettei tästä asiasta puhuta, Paula myöntää.
Leikkauksen jälkeen Paula kohtasi peilissä kalpeat kasvot. Ensimmäinen tunne oli äärettömän voimakas vapaus. Minä voin itse hallita elämääni!
− Yhtäkkiä pystyin väittelemään ja puolustautumaan. Minulla alkoi olla mielipiteitä. Ennen olin aina samaa mieltä muiden kanssa.
Pojalla sama kohtalo
Kuva/Colourbox.com
Oireistaan eroon päässyt Paula oli seuraamassa esikouluikäisen poikansa kevätjuhlaa. Hoitaja halasi poikaa, ja tämä lehahti tulipunaiseksi.
Paulan sydämessä läikähti: Ei ole totta!
− Tiesin, että punastelu on suvussamme perinnöllistä, mutta silti tuli paha olo nähdä oma lapsi samassa tilanteessa.
Paulan pojan punastelu alkoi pahentua. Ala-asteella häntä kiusattiin koulussa asiasta. Pojasta sukeutui samanlainen perfektionisti kuin äidistään aikanaan.
Paula ei halunnut, että oma lapsi joutuisi kärsimään yhtä kauan kuin hän. Kun poika oli lähes 13 vuotta ja vaihtoi koulua, Paula neuvotteli kirurginsa kanssa, voiko niin nuorta leikata. Kirurgi myöntyi asiaan vanhempien luvalla.
Aikuinen, puutu asiaan!
Kuva/Colourbox.com
Sekä äiti että poika ovat äärettömän tyytyväisiä leikkauksiinsa. Paula huomaa kasvoillaan korkeintaan häivähdyksen punastumisesta. Leikkauksen sivuoireena kädet ovat hieman kuivuneet, mutta se on pieni hinta.
− Punastelu on siitä kärsivälle sairaus, josta halutaan eroon. Minulta olisi jäänyt niin paljon pois, jos en olisi käynyt leikkauksessa. En minä ole luonteeltani ujo, hiljainen tai mitenkään nössö.
Punastuminen paisuu ongelmaksi tyypillisesti nuoruusiässä. Paula perää vastuuta aikuisilta.
− Vanhempien pitäisi nähdä tämä asia ja puhua! Itse olen joskus miettinyt, että olisi ihanaa järjestää piirejä, joihin pyytää nuoria mukaan. Siellä saisi vapaasti puhua ja punastua.
− Sitä ei tiedä, miten paljon punastuminen kehenkin vaikuttaa. Kuka esimerkiksi syrjäytyy sen vuoksi, Paula toteaa.
*Haastateltavan nimi on muutettu
Kuvat: Colourbox.com
Studio55/Jenni Kokkonen