Puolivuotias vauva kuoli – korkokengillä kompastunut äiti pudotti vahingossa parvekkeelta

AOP Intia sokeiden häät kuvituskuva Kalyan Mumbai
Häät Mumbain suurkaupunkialueella maaliskussa. Kuvan henkilöt eivät liity tapaukseen.
Julkaistu 08.05.2018 13:12

MTV UUTISET

Kuuden kuukauden ikäinen vauva kuoli, kun hänen äitinsä menetti tasapainonsa korkokengissä.

Onnettomuus tapahtui Intian Kalyanissa Mumbain suurkaupunkialueella maan länsiosassa viime sunnuntaina.

Poikavauva putosi ensimmäisen kerroksen parvekkeelta ja sai vakavia vammoja selkärankaansa. Perhe toimitti vauvan nopeasti sairaalaan, mutta mitään ei enää ollut tehtävissä. Vauva julistettiin kuolleeksi.

Onnettomuus tapahtui perheen ollessa palaamassa sukulaisensa hääjuhlasta. Pojan 23-vuotias äiti oli pukeutunut korkeakorkoisiin kenkiin juhlaa varten. Hän kantoi lastaan sylissään, kun hän menetti tasapainonsa ja vauva sinkoutui ensimmäisen kerroksen parvekkeen kaiteen yli.

Poliisi on tutkinut tapausta onnettomuutena eikä ainakaan toistaiseksi epäile rikosta.

Lähteet: The Times of India, The Sun

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat