Puolivuotias vauva kuoli pahamaineisessa päiväkodissa – hoitolassa todettiin tukehtumisvaara jo vuosi sitten

0:37img
CNN:n videolla kuvaa sanantoniolaisesta päiväkodista, jossa kuolema tapahtui.
Julkaistu 07.02.2019 16:19
Toimittajan kuva

Tuomo Hyttinen

tuomo.hyttinen@mtv.fi

@tuomohytti

Yhdysvalloissa San Antonion poliisi tutkii puolivuotiaan vauvan kuolemaa. Fox San Antonion mukaan 6 kuukauden ikäinen lapsi oli lopettanut hengittämisen.

Kuolinsyy ei ole vielä selvillä. Ruumiinavauksen tekemiseen voi kulua jopa 12 viikkoa.

Päiväkodin toiminta on keskeytetty tutkinnan ajaksi. Noin vuosi sitten tehtyjen raporttien mukaan päiväkodissa oli useita toiminnallisia ongelmia.

Henkilökunta ei pessyt käsiän riittävästi vaipanvaihdon jälkeen, lattialla oli tukehtumisvaaran aiheuttavia leluja, eikä lapsille annettu riittävästi ruokaa lounaalla.

Teksasin päiväkoteja valvova viranomainen tutkii, onko vauvan kuolemassa tapahtunut rikosta.

Tuoreimmat aiheesta

Lapset