Puolustusvoimat ostaa vastatykistötutkia Israelista – soveltuvat myös tulenjohtoon ja ilmavalvontaan

varusmies puolustusvoimat
/All Over Press/All Over Press
Julkaistu 11.01.2019 14:47

MTV UUTISET - STT

Puolustusvoimat on hankkimassa vastatykistötutkia israelilaiselta Elta Systemsiltä.

Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) on valtuuttanut Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen tekemään kaupat.

Puolustusministeriön mukaan hankinnalla luodaan Maavoimille kyky paikantaa vastustajan tuliyksiköitä vastatykistötoimintaa varten.

Ministeriö kertoo, että hankittavat tutkat ovat moderneja monitoimitutkia, jotka soveltuvat vastatykistötoiminnan maalinosoituksen lisäksi samanaikaisesti myös tulenjohtoon ja ilmavalvontaan.

Hanke on kilpailutettu kansainvälisesti, ja järjestelmä on testattu Suomessa. Tutkajärjestelmät on määrä toimittaa Suomeen vuonna 2021. Sopimukseen sisältyy optio mahdollisille jatkohankinnoille.

Tuoreimmat aiheesta

Puolustusvoimat