Puolustusvoimat kertoo hankinnan kotimaisen työllistämisvaikutuksen olevan noin 3–4 henkilötyövuotta.
Puolustusministeriö on valtuuttanut Puolustusvoimat allekirjoittamaan sopimuksen Maavoimien Leopard 2 A4 ja 2 A6 -taistelupanssarivaunukalustolle tehtävän ammunnanhallinnan ballistiikan päivityksestä.
– Hankinnassa päivitetään Saksasta ja Hollannista hankittujen Leopard 2 A4 ja 2 A6 -taistelupanssarivaunujen suorituskykyä, Puolustusvoimat tiedottaa.
Puolustusvoimat suunnittelee päivityksen alkavan ensi vuoden alussa ja päättyvän vuoden 2026 aikana.
Kotimainen työllistämisvaikutus on noin 3–4 henkilötyövuotta, puolustusvoimat arvioi.
– Hankinnan arvonlisäveroton kokonaisarvo optioineen on noin 10 miljoonaa euroa, Puolustusvoimat toteaa tiedotteessa.
Päivitys rahoitetaan Puolustusvoimien mukaan materiaalihankintavaroilla.