Suomessa liikekannallepanossa kutsuttaisiin palvelukseen kokonaisia joukkoja aseineen, sanoo Puolustusvoimien entinen komentaja Jarmo Lindberg MTV Uutisille.
Venäjän presidentin Vladimir Putinin viikko sitten julistama liikekannallepano on alkanut osin sekavissa merkeissä.
Virallisesti palvelukseen kerrottiin määrättävän 300 000 reserviläistä. Painon piti olla henkilöillä, joilla on taistelukokemusta.
Liikekannallepano ei ole kuitenkaan noudattanut annettuja kriteerejä. Kreml on syyttänyt tästä paikallisviranomaisia ja vakuuttanut korjaavansa asian, kirjoittaa amerikkalainen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW).
– Sääntöloukkaukset ovat selvästi liian yleisiä ollakseen vain yksittäisiä virheitä. Venäläiset näkevät tämän selvästi, ISW arvioi.
– Kreml on onnistunut minimoimaan tai väistämään Venäjän epäonnistumiset Ukrainassa, koska venäläiset eivät itse näe niitä. Saadakseen tietoa liikekannallepanon sääntöjen loukkauksista ei venäläisillä tarvitse edes olla pääsyä mediaan tai sosiaaliseen mediaan, koska niitä tapahtuu niin monissa paikoissa. Uhrien perheet levittävät sanaa, ISW jatkaa.
Maanantaina uutisoitiin, että yli 260 000 miestä on lähtenyt Venäjältä liikekannallepanon julistamisen jälkeen.
Lue myös: Suomalaisasiantuntijat: Venäjä voi liittää valtaamansa alueet maahan ”kansanäänestyksen” tuloksena nopeastikin – rajat voivat mennä kiinni jo tänään
Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu lupaili värvätyille joukoille reilun kuukauden kertausharjoituksia, joissa ammennettaisiin myös Ukrainan opeista.
Raporttien perusteella näyttää kuitenkin siltä, että juuri palvelukseen määrättyjä ollaan ainakin joltain osin jo kovaa vauhtia kuljettamassa Ukrainaan.
Suomen entinen tiedustelupäällikkö Pekka Toveri uskoo, että Venäjä aikoo lähettää liikekannallepanolla kasattuja joukkoja mahdollisimman nopeasti Itä-Ukrainan Donbassiin pysäyttämään Ukrainan etenemisen.
– Venäjä siirtyy ihmisaaltotaktiikkaan. Huonoin aines uhrataan kuluttamaan ukrainalaisten ampumatarvikkeita ja paljastamaan heidän tuliasemansa. Nyt käytetään vankeja, kohta reserviläisiä, Toveri kirjoittaa.
Juttu jatkuu videon jälkeen.
1:15
Lue myös: Asiantuntijat listasivat neljä syytä, minkä takia venäläinen sotastrategia "on ollut hukassa alusta asti"
"Jos Suomessa joudutaan liikekannallepanoon..."
Puolustusvoimien entinen komentaja Lindberg totesi MTV Uutisille viikonloppuna, että Venäjän armeija voi saada reserviläisistä "puolustustaisteluun lisää voimaa".
– Kun palvelukseen määrätyt eivät ole olleet joukkoharjoituksissa, niin on vaikea nähdä venäläisjoukkojen muuttuvan pikaisesti paremmin hyökkäyskykyisiksi.
Joukkoharjoitusten puute on yksi keskeinen ero, jonka kenraali evp. Lindberg nostaa esille kysyttäessä, miten Suomen teoreettinen liikekannallepano eroaisi siitä, mitä Venäjällä nyt on nähty.
– Suomessa on armeijassa ensin peruskoulutusta, sitten johtajakoulutusta ja harjoitellaan kokonaisina joukkoina.
Suomessa armeija-ajan yhdessä harjoitellut joukko kotiutetaan reserviin nimenomaan joukkona, Lindberg sanoo. Jos kutsu kertausharjoituksiin tulee, niihin kutsutaan jo aiemmin yhdessä toiminut joukko.
– Heitä pidetään ensilinjan joukoissa tietyn aikaa. Kun ikää tulee lisää, saatetaan antaa uusia tehtäviä, Lindberg kertoo.
– Jos Suomessa joudutaan liikekannallepanoon, niin Suomessa kutsutaan kokonaisia joukkoja aseineen. Siinä on aivan merkittävä ero siihen, mihin Venäjä tällä hetkellä kykenee.
Juttu jatkuu videon jälkeen.
1:34
Lue myös: Suomen entinen tiedustelupäällikkö: "Putin on valmis uhraamaan Luhanskin ja Donetskia pitääkseen Hersonin"
Venäjän tietokannoissa voi olla puutteita
Toinen Suomen ja Venäjän välinen keskeinen ero liikekannallepanon suhteen on tietokantojen kunto.
– Venäjä kehitti 2000-luvun alkupuolella asevoimiaan ja pitkälti luopui kylmän sodan aikaisesta liikekannallepanojärjestelmästä. He pyrkivät tekemään Yhdysvaltoja peilaten ammattisotilasjärjestelmän ja rekrytoimaan sopimussotilaita, jotta saisivat kokonaisia ammattisotilasprikaateja, Puolustusvoimien ex-komentaja Lindberg sanoo.
– Tämä oli tuskallinen prosessi Venäjällä.
Yli puoli vuotta kestänyt Ukrainan sota on aiheuttanut Venäjän armeijalle arviolta kymmeniä tuhansia henkilötappioita.
Nyt pulaa on sekä värvättyjen kouluttajista että sotamateriaalista, kenraalimajuri evp. Toveri toteaa. Yhdistelmä on hankala, sillä se käytännössä estää laadukkaan taisteluvoiman tuottamisen.
Lue myös: Venäjän vapauttamat sotavangit kuvailevat kokemaansa kidutusta: Sähköshokkeja, aliravitsemusta ja musiikkikidutusta Abban kappaleilla
Monilla Venäjällä palvelukseen määrätyistä armeijan käymisestä on vuosia aikaa, muistuttaa puolestaan Britannian puolustusministeriö.
Oman ongelmansa Venäjälle tuo se, että merkittävä määrä perinteisesti koulutuksesta vastaavista yksiköistä on jo siirretty sotimaan Ukrainaan "erikoisoperaation" pitkityttyä. Varsinaiset valmiusjoukot lähtivät sotaan ensimmäisinä.
– Tämä kortti on nyt pelattu Ukrainassa. Nyt tullaan siihen eroon (liikekannallepanojen välillä). Venäjällä ei välttämättä ole enää tietokantoja, joissa on henkilöitä, jotka ovat palvelleet asevoimissa tai suorittaneet asepalveluksen. He rekrytoivat nyt yksittäisiä sotilaita.
Venäjän värväämillä on todennäköisesti edessään vaikeat ensihetket rintamalla, ennakoi sotilasprofessori, everstiluutnantti Janne Mäkitalo Maanpuolustuskorkeakoulusta.
– Perinteisesti huonosti koulutettu ja heikkojen johtajien johtama joukko hajoaa ensimmäisessä tulikosketuksessa, Mäkitalo totesi sotatieteiden päivillä.
Perinteisesti huonosti koulutettu ja heikkojen johtama joukko hajoaa ensimmäisessä tulikosketuksessa. Hyöty on rajoitettua.
Lue myös: ISW: Liikekannallepanoa protestoidaan, koska Putin on epäonnistunut kansan vakuuttamisessa: "Nyt ei ole 1941"
2:18