Putin ja Trump saattavat tavata Helsingissä – Onko Niinistö isäntä?

4:16img
Julkaistu 26.06.2018 20:56
Toimittajan kuva
Alec Neihum

alec.neihum@mtv.fi

Uutistoimisto Reuters ja Politico-lehti ovat uutisoineet Donald Trumpin ja Vladimir Putinin tapaavan mahdollisesti Helsingissä.

Lue myös!

1.03808123

Presidentti Niinistö Putinin ja Trumpin mahdollisesta tapaamisesta Helsingissä: "Suomi on aina valmis tarjoamaan hyviä palveluksia"

Yhdysvaltalaisen viranomaislähteen mukaan Helsinkiä harkitaan Trumpin ja Putinin kokouspaikaksi.

Tapaamisen sijainniksi on harkittu myös esimerkiksi Wieniä, mutta Politicon mukaan Helsinki on tällä hetkellä muita vaihtoehtoja edellä.

Lähteen mukaan "kaikki valmistelevat kokousta kuin se olisi Helsingissä".

Tapaaminen heinäkuun puolessavälissä?

Tapaaminen ajoittuisi todennäköisesti Trumpin Euroopan-matkan ajaksi heinäkuun puoleenväliin.

Trump osallistuu muun muassa korkean tason Nato-kokoukseen Brysselissä 11.-12. heinäkuuta.

Helsingissä tapaaminen mahdollistaisi puolestaan presidentti Putinille nopean paluun Venäjälle jalkapallon MM-kisafinaaliin 15. heinäkuuta.

Politico-lehti spekuloi myös juuri presidentti Sauli Niinistön voivan olla molemmille osapuolille sopiva kokousisäntä.

Niinistö on aiemmin tarjonnut Helsinkiä Trumpin ja Putinin tapaamispaikaksi.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa