Presidenttien julkilausuma oli ytimekäs.
Pekingissä toisensa tavanneet Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Kiinan presidentti Xi Jinping korostivat maiden välistä suhdetta ja sitä, kuinka strateginen kumppanuus syvenee entisestään.
Presidentit antoivat myös yhden lauseen mittaisen kannan koskien koskien ydinsotaa osana maiden välistä "uuden ajan" strategista kumppanuutta.
Julkilausuma kuuluu seuravanlaisesti.
"Ydinsodassa ei voi olla voittajia, eikä sitä pitäisi koskaan käydä".
Putinin vierailun on määrä jatkua perjantaihin asti.
"Ydinasepuheessa on inflaation riski"
Julkilausumasta huolimatta Venäjä ja sen viranomaiset ovat toistuvasti uhkailleet valtiollisissa medioissa ydinsodan mahdollisuudella länttä vastaan.
Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtaja Tuomas Forsberg kommentoi MTV Uutisille Venäjän ydinaseuhkailua koskien viime vuonna, että "ydinasepuhe on tehokkaampi ase kuin sienipilvi".
Mutta se voi menettää merkityksensä nopeasti.
– Ydinasepuheessa on inflaation riski. Mutta jos Venäjä ei puhuisi ydinaseista, saattaisivat länsimaat ajatella, ettei riskiä ole juuri lainkaan olemassa, Forsberg sanoi heinäkuussa.
– Venäjän näkökulmasta ydinaseilla uhkaaminen puheen tasolla on paljon tehokkaampi strategia kuin niiden käyttäminen. Riskit ja seuraamukset olisivat Venäjänkin näkökulmasta arvaamattomat.
Lähde: Newsweek