Putin rekisteröityi ehdokkaaksi Venäjän presidentinvaaleihin

Vladimir Putin 2023 AOP
Vladimir Putin rekisteröityi ehdokkaaksi maansa presidentinvaaleihin
Julkaistu 29.01.2024 13:29

MTV UUTISET – STT

Venäjän presidentinvaalit pidetään maaliskuussa.

Venäjän presidentti Vladimir Putin, 71, on rekisteröitynyt ehdokkaaksi maaliskuun presidentinvaaleihin, kertoivat vaaliviranomaiset maanantaina. Putinin lisäksi ehdokkaaksi on rekisteröitynyt kolme muuta ehdokasta, mutta heillä ei katsota olevan mitään mahdollisuuksia tulla valituksi.

Vaikka Putinin ei odoteta kohtaavan todellista kilpailua, opposition haastajan Boris Nadezhdinin kerrottiin saaneen kokoon riittävästi allekirjoituksia, jotta hän voisi rekisteröityä ehdokkaaksi. On kuitenkin edelleen epäselvää, sallitaanko hänen asettua ehdolle.

Kolmipäiväiset presidentinvaalit pidetään 15.–17. maaliskuuta, mikä arvostelijoiden mukaan heikentää entisestään mahdollisuuksia valvoa niiden läpinäkyvyyttä.

Putin on johtanut Venäjää vuosituhannen vaihteesta saakka. Vuonna 2020 tehdyn perustuslain muutoksen myötä hän voi pysyä vallassa aina vuoteen 2036 saakka.

Lue myös: Putin hakee jatkokaudelle

Tuoreimmat aiheesta

Vladimir Putin