Putin: Syyrian hallinto ja kapinalliset allekirjoittaneet sopimuksen tulitauosta

Vladimir Putin 2016
Vladimir Putinin mukaan Syyrian hallinto ja kapinalliset ovat valmiit rauhanneuvotteluihin. /All Over Press
Julkaistu 29.12.2016 13:44(Päivitetty 29.12.2016 14:26)

MTV UUTISET

Syyrian hallinto ja kapinalliset ovat allekirjoittaneet sopimuksen tulitauosta, kertoo Venäjän presidentti Vladimir Putin.

Putinin mukaan hallitus ja kapinalliset ovat sopineet myös olevansa valmiit aloittamaan rauhanneuvottelut. Putinin mukaan on allekirjoitettu myös kolmas sopimus siitä, miten tulitauon toteutumista valvotaan, uutistoimisto Tass kertoo.

Sopimukset ovat hauraita ja vaativat erityistä huomiota, Putin sanoo Tassin mukaan.

Syyrian armeija ja oppositio vahvistavat 

Syyrian hallinnon armeija sanoi heti Putinin ilmoituksen jälkeen keskeyttävänsä kaikki sotilasoperaatiot puoliltaöin. 

Armeijan lausunnon mukaan keskeyttäminen ei kuitenkaan koske taistelua äärijärjestö Isisiä eikä aiemmin Al-Nusran rintamana tunnettua järjestöä vastaan.

Myös Syyrian oppositioryhmien koalitio ilmoitti tukevansa tulitaukoa ja kehotti kaikkia osapuolia noudattamaan sitä.

Putin lupasi vähentää joukkoja Syyriassa 

Putin lupasi myös, että Venäjä vähentää joukkojaan Syyriassa. 

– Olen samaa mieltä puolustusministeriön ehdotuksen kanssa siitä, että sotilaallista läsnäoloamme Syyriassa vähennetään, Putin sanoi televisiossa.

Putin kuitenkin sanoi, että Venäjä jatkaa Syyrian presidentin Bashar al-Assadin tukemista.

Venäjän ja Turkin järjestelemästä sovusta Syyrian sodan osapuolten välillä kerrottiin jo eilen, mutta tuolloin tietoja ei virallisesti vahvistettu. 

Tuoreimmat aiheesta

Syyria