Putinin Kiinan-vierailun ajankohta tarkentui – tapaa Xi:n jo tällä viikolla

Venäjän presidentti Vladimir Putin vierailee Kiinassa kuluvan viikon torstaina ja perjantaina, kertoi Kiinan ulkoministeriö tiistaina.

Putin tapaa vierailulla Kiinan presidentin Xi Jinpingin. Kiinan ulkoministeriön edustajan Wang Wenbinin mukaan yhteisten keskustelujen päätteeksi allekirjoitetaan julkilausuma. Kaksikko osallistuu myös illanviettoon, jolla juhlistetaan maiden 75 vuotta kestäneitä diplomaattisuhteita.

Putin tapaa myös pääministeri Li Qiangin ja matkustaa Harbiniin Koillis-Kiinaan osallistuakseen kauppa- ja sijoitustapahtumaan.

Tutkijoiden mukaan Venäjä on tällä hetkellä erittäin riippuvainen Kiinasta, koska länsimaiden Ukrainan sodan vuoksi asettamat pakotteet kuristavat sen taloutta.

Kyseessä on jo toinen Putinin vierailu Kiinaan runsaan puolen vuoden aikana. Edellisen kerran Putin vieraili Kiinassa lokakuussa 2023.

Kyseessä on Putinin ensimmäinen ulkomaanmatka sen jälkeen, kun hän aloitti viidennen presidenttikautensa.

Kreml kertoi jo maaliskuussa, että Putinin on määrä vierailla Kiinassa toukokuussa.

Lue myös:

    Uusimmat