Eiliset oppositiojohtaja Aleksei Navalnyita tukeneet protestit olivat mittaluokaltaan harvinaisen suuria ja maantieteellisesti laajalle levinneitä. Venäjän hallinto oli kuitenkin sitä mieltä, että ihmisiä oli kaduilla "vähän".
Uutistoimisto Reutersin mukaan pelkästään Moskovassa oli eilen noin 40 000 mielenosoittajaa. Yleensä ihmiset ovatkin osoittaneet mieltään lähinnä Moskovassa ja Pietarissa, mutta nyt mielenosoituksia järjestettiin yli sadassa venäläiskaupungissa, mikä oli poikkeukselllista. Myös Siperiassa ihmiset olivat kaduilla erittäin kovista pakkasista huolimatta. Pahimmillaan elohopea laski 52 pakkasasteeseen esimerkiksi Itä-Siperiassa sijaitsevassa Jakutskin kaupungissa.
Koko Venäjällä ihmisiä kokoontui satoja tuhansia, mikä on ennennäkemättömän suuri ja merkittävä joukko presidentti Vladimir Putinin valtakaudella.
Venäjän valtamediassa Putinin hallinto esitti kuitenkin tänään kummallisen näkemyksensä mielenosoituksista.
–Nyt moni sanoo, että laittomiin mielenosoituksiin osallistui paljon ihmisiä. Ei, niihin osallistui todellisuudessa vähän ihmisiä, monet äänestävät Putinia, sanoi Putinin tiedottaja Dmitri Peskov tänään valtion omistamalla Rossija1-televisiokanavalla.
Lue myös: Tutkija: Viikonlopun Navalnyi-protestit olivat merkittävimpiä koko Putinin valtakauden aikana
Lue myös: Katso järkyttävä video: Yksi kysymys saattoi maksaa Margaritan hengen – venäläispoliisin potkaisema nainen makaa tajuttomana teho-osastolla
Naista potkinutta poliisia ei löytynyt
Monilla verkossa julkaistuilla videoilla näkyy, kuinka mellakkapoliisit lyövät ja käyttävät pamppujaan mielenosoittajiin.
MTV Uutiset kertoi aiemmin tänään, että 54-vuotias Margarita Judina joutui tajuttomana teho-osastolle sen jälkeen, kun yksi poliiseista potkaisi häntä Pietarissa mielenosoitusten yhteydessä.
Meduza-verkkosivun mukaan kyseisen mellakkapoliisin henkilöllisyyttä ei ole vieläkään selvitetty. Oppositiomedian mukaan, mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, poliisi ei joudu minkäänlaiseen vastuuseen teostaan. Sen sijaan niistä mielenosoittajista, jotka olivat joutuneet kahakoihin mellakkapoliisien kanssa pidetään tarkkaa kirjaa ja heistä on tehty kymmeniä rikosilmoituksia mellakkapoliisien toimesta.