Putkonen epäilee tuulivoimaselvitystä – "Tutkijoilla myönteinen ennakkoasenne tuulivoimaan"

Matti Putkonen
Lehtikuva
Julkaistu 16.03.2017 12:51

MTV UUTISET – STT

Perussuomalaisten puoluevirkailija Matti Putkonen sanoo toivovansa, ettei tuulivoiman terveys- ja ympäristöhaitoista tehtävästä selvityksestä tule "lumetutkimusta". 

Putkosen mielestä tutkimuksen toteuttavissa tahoissa työskentelee tutkijoita, joilla on ennakkoasenne, koska nämä ovat kertoneet suhtautuvansa tuulivoimaan myönteisesti. Hän mainitsee nimeltä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Teknologian tutkimuskeskuksen VTT:n.  

Putkonen sanoi perussuomalaisten mediatilaisuudessa, että tuulivoimasta pitää tehdä riippumaton ja kattava selvitys, jonka toteuttavat puolueettomat tutkijat.  

Putkonen kertoo pyytäneensä tuulivoimayhtiöiltä, että nämä pysäyttäisivät voimalansa ainakin yöajaksi, kunnes selvitys on valmistunut. Yhtiöistä oli vastattu kieltävästi.  
Tuulivoimaselvitys on tarkoitus julkaista toukokuussa.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa