Mikko Penttilä nähdään osana Putouksen Allstars -kautta.
Suomen suurin viihdeohjelma Putous palaa ruutuihin ennennäkemättömällä tavalla, kun aiempien kausien konkareita kokoontuu syksyllä yhteen Putous Allstarsissa.
Allstars -joukossa nähdään näyttelijä Mikko Penttilä, joka lähtee mukaan monien kausien Putous-konkareista koostettuun joukkoon mielellään. Aiemmilla tuotantokausilla näyttelijöitä on nähty aina kahdeksan, mutta tällä kaudella tuttuja kasvoja onkin mukana enemmän.
– Kivaa nähdä vanhoja tuttuja ja tosi siistiä päästä tekemään niiden oikein konkari-konkareiden kanssa, niiden jotka ovat siellä alkupään kausilla olleet mukana. Pakka on sillä tavalla mukavasti sekaisin.
Penttilän mukaan näyttelijöiden keskuudessa onkin heitetty hieman kieli poskessa vitsiä siitä, että Putoukseen olisi saatava Allstars-kausi. Tuotantokausi on myös sen puolesta erityinen, että siitä saatavat tuotot menevät hyväntekeväisyyteen.
– Onhan se hienoa, että tällä ohjelmalla on paljon seuraajia ja sillä on mahdollisuus tehdä myös hyvää.
Penttilä nähtiin mukana Putouksen kahdeksannella, yhdeksännellä sekä kymmenennellä tuotantokaudella. Näyttelijä kertoo parhaimpien Putous-muistojen liittyvän kuitenkin aivan ensimmäisiin askeleisiinsa ohjelman parissa.
– Kyllähän yksi parhaimmista muistoista on se, kun sain sen tekstiviestin, että pääsee koekuvauksiin. Sehän oli tosi hienoa. Ja toinen tietenkin se, kun sai viestin, että on päässyt mukaan kaudelle. Ne ovat olleet itselleni isioimmat ja tärkeimmät sillä tavalla, että itsellä sellainen isompi unelma pääsi toteutumaan.
LUE MYÖS: Sketsihahmokisan kaksinkertainen voittaja Jussi Vatanen lähtee mukaan Putous Allstars -kaudelle: "Olen saanut ohjelmasta uralleni enemmän kuin mitä se on ottanut"
Putousta tehdään perinteisesti nopealla aikataululla ja muutokset suunnitelmiin ovat aina mahdollisia. Penttilä muistelee esimerkiksi ohjelman kymmenettä tuotantokautta ja sitä, kuinka hänen sketsihahmonsa Taika-Pasi vihjaili pitkin kautta siitä, että juontaja-yrittäjä Tino Singh olisi hänen kasvatti-isänsä.
Lopulta tuotantokausi eteni siihen pisteeseen, että Singh olisi saatava lähetykseen mukaan Taika-Pasia tapaamaan. Suunnitelmat kuitenkin kaatuivat kun selvisi, että Singh oli lomamatkalla Amsterdamissa. Näin ollen sketsi kirjoitettiin uusiksi, mutta Singh tarjosi kuitenkin apuaan siihen – etänä toteutettuna videotervehdyksen muodossa.
– Niinkin uskomatonta, että ihminen, joka on lomalla ja hänen ei todellakaan tarvitsisi tehdä sieltä käsin mitään, niin Tino kävi lomapäivänään kuvaamassa mulle ne klipit sieltä. Ja me emme siis tunne, emme olleet hänen kanssaan koskaan aiemmin tavanneet, Penttilä muistelee.
– Niin hänelle vielä kiitoksena se, että lomansa keskeytti ja lähetti vielä muutaman erilaisen version, kun kävi siellä Amsterdamin kanaaleilla kuvaamassa videopätkät! On ihanaa, että ihmiset lähtevät tuohon hullutteluun mukaan.
Tähän mennessä Putouksen Allstars-kaudella mukana olevat, julkistetut näyttelijät ovat Penttilän lisäksi Jenni Kokander, Riku Nieminen, Jussi Vatanen, Joonas Nordman, Kiti Kokkonen, Christoffer Strandberg, Minka Kuustonen, Ernest Lawson ja Mikko Töyssy.