Iina Kuustosen esittämä moniongelmainen eskarilainen Jani-Petteri on tehnyt kevään aikana oman albumin.
Jani-Petterin kevät on ollut täynnä levyttävän artistin kiireitä. Jani-Petteri kertoi tuoreimpia kuulumisiaan Plan Jäägaalassa, jossa ujo nuori poika oli ihmeissään kauniiden taitoluistelijatyttöjen keskuudessa. Varsinaisia katseita nuori mies ei ollut vielä uskaltanut vastakkaisen sukupuolen kanssa vaihtaa.
– Eräälle Vanessalle eskarissa sanoin Moi, mutta Vanessa melkein katsoi minuun päin. Tilanne näyttää oikein hyvältä sen suhteen, Jani-Petteri paljasti.
Alku-ujostelun jälkeen Jani-Petteri kertoi tuoreimpia kuulumisiaan musiikkibisneksestä.
– Elän nyt tosi jännittäviä aikoja. koska minusta on juuri tullut levyttävä artisti. Olen juuri saanut valmiiksi ensimmäisen, oikean albumini ja se on lastenlevy. Se ilmestyy toukokuussa, 23. päivä. Siinä on kaikenlaisia erilaisia musiikkityylejä, olen perehtynyt moniin erilaisiin tyyleihin, kuten esimerkiksi popmusiikkiin ja rockmusiikkiin.
Nuori eskarilainen on ehtinyt myös jo tutustua keikkaelämään.
– Olen tehnyt jo monta keikkaa ja niitä on tulossa lisää. Olen säästänyt viikkorahoja ja olen matkustellut paljon koko kevään ympäri suomenmaata, Jani-Petteri paljasti.
Muusikoilla ei tunnetusti ole pulaa vastakkaisen sukupuolen edustajien seurasta. Myös tyttöjen kanssa ujopiimänä oleva Jani-Petteri toivoo löytävänsä itselleen ystävän sitä kautta.
– Varsinaisesti en ole saanut vielä yhtään kaveria, mutta odotan, että minä päivänä tahansa saatan jonkun kanssa puhua.
(MTV3)