Putous-tähti yllättyi saamastaan palautteesta: "Olen tosi liikuttunut"

VOI KÄYTTÄÄ VASTA LIVEN 3.2.2018 JÄLKEEN Mikko Penttilä Putous-treenit 1.2.2018 2
Mikko Penttilä on iloinen vastaanotosta, jonka hänen sketsihahmonsa on saanut.MTV
Julkaistu 15.02.2018 22:30
Toimittajan kuva

Heli Mettänen

heli.mettanen@mtv.fi

Mikko Penttilän sketsihahmo Amaryllis Yamamoton saama palaute on yllättänyt näyttelijän.

Putous-tähti Mikko Penttilä kertoo saaneensa todella lämpimän vastaanoton Putouksen katsojilta. Erityisen paljon hänen sydäntään lämmittää se, että anime- ja manga-harrastajat ovat ottaneet Amaryllis Yamamoton omakseen.

– Olen hämmentynyt, että harrastajat ja anime- ja manga-kulttuurista kiinnostuneet ihmiset piirtävät tosi paljon. Hahmoa on piirretty ihan valtavasti ja niitä kuvia on tullut Instagramiin. Se on ollut ihanaa, Mikko kertoo.

– Kaikista kuvista olen tosi liikuttunut, näyttelijä jatkaa.

Mikko tunnustautuu itsekin innokkaaksi piirtäjäksi. Nuorempana piirtäminen oli hänelle erityisen rakas harrastus.

– Olen itse piirtänyt aikoinaan tosi paljon, niin mahtavaa, että olen itse inspiroinut ihmisiä piirtämään, hän toteaa.

Katso videolta Mikon taidonnäyte Donald Trumpina!

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Putous MTV3-kanavalla lauantaisin klo 19.30!

Tuoreimmat aiheesta

Putous