Turussa kahden miehen välillä syntynyt riita yltyi sunnuntaina tappeluksi futsal-pelissä. Tilanteessa toinen osapuolista otti esiin puukon.
Lounais-Suomen poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen Turussa pelatussa futsal-ottelussa puukon kanssa riitelevästä miehestä sunnuntaina alkuillasta. Paikan päältä tavattiin asianosaisia, mutta rikoksesta epäilty oli poistunut paikalta.
– Varsinainen riitatilanne syttyi kahden henkilön välillä. Toinen osallisista oli katsomassa peliä ja toinen kuului pelaavaan joukkueeseen. Osalliset tunsivat toisensa entuudestaan, kertoo tiedotteessa tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tommi Kosunen.
Kosusen mukaan pelaaja ryntäsi katsomoon, ja siitä seurannut riita kehittyi lyhytkestoiseksi pystypainiksi. Tilanne eskaloitui, kun katsomossa ollut mies otti teräaseen esiin, jolloin tilanteeseen osallistui muitakin paikalla olleita henkilöitä.
Riitaan väliin mennyt mies sai vähäisen vamman, kun hän yritti saada teräasetta epäillyltä pois.
Poliisi tavoitti ja otti hieman myöhemmin kiinni 40-vuotiaan rikoksesta epäillyn miehen. Häntä epäillään muun muassa törkeän pahoinpitelyn yrityksestä sekä laittomasta uhkauksesta.