Sergey Hilman kertoo Instagramissa, että voi tällä hetkellä hyvin.
Mediapersoona Sergey Hilman kertoi aiemmin tällä viikolla Instagramissa, että oli joutunut puukotuksen ja aseellisen ryöstön uhriksi Dominikaanisen tasavallan Santo Domingossa. Hän kertoi tuolloin päivityksessään, että häneltä vietiin tilanteessa puhelimen ja muiden tavaroiden lisäksi pääsy muun muassa pikaviestipalvelu WhatsAppiin ja sähköpostiin.
Nyt Hilman on antanut tilannepäivityksen voinnistaan. Hän kertoo Instagram-tarinassaan olevansa edelleen Dominikaanisessa tasavallassa ja ottaneensa paljon aikaa itselleen sekä palautumiseen.
– Paljon aikaa on mennyt myös siihen, että yritän saada kaikki järjestelmät ja tilini takaisin, koska ryöstäjät veivät minulta myös monet tunnukset, kun he pakottivat minut avaamaan iPhoneni aseella uhaten. Ne oli pakko antaa, ja nyt olen sulkenut korttini, hän kertoo.
Lue myös: Sergey Hilman: "Jouduin puukotuksen ja aseellisen ryöstön kohteeksi"
Hilmanin mukaan ryöstö tapahtui hänen toisena lomapäivänään. Hän kertoo, että esimerkiksi lentojen järjestäminen on ollut vaikeaa.
– Minulta on viety nyt kaikki. Rahat, identiteetti, sähköpostit, kaikki. Älkää nyt viekö minulta tätä loppulomaa, hän sanoo Instagram-tarinassaan.
Hilmanin mukaan hänellä on tällä hetkellä käytössään hänen vanha puhelimensa sekä yksi pankkikortti, jonka saldoa hän ei tiedä, sillä hänen verkkopankkitunnuksensa on lukittu. Ainoa somekanava, jonne hänellä on tällä hetkellä pääsy, on Instagram.
Hilman kiittää someseuraajiaan huolenpidosta, viesteistä ja tuesta. Niiden määrä yllätti hänet.
Tällä hetkellä Hilman voi kertomansa mukaan hyvin.
– Välillä on heikompia hetkiä. Minun oli esimerkiksi tosi vaikeaa palata someen. Kun päiviä meni, tuntui se vielä vaikeammalta. En halua ihmisten olevan huolissaan, joten tein tällaisen (tilannepäivityksen), hän sanoo.
Instagram-tarinat ovat katsottavissa 24 tunnin ajan.