Puukotushyökkäykset jatkuivat Jerusalemissa

h_52290087
Puukotustapauksia on tehty Israelissa lokakuun aikana jo yli 20.
Julkaistu 13.10.2015 22:51

MTV UUTISET - STT - AFP - Reuters

Kaksi ihmistä on kuollut ja kymmenkunta haavoittunut bussiin tehdyssä hyökkäyksessä Jerusalemissa.

Poliisin mukaan hyökkääjiä oli kaksi ja toisella oli pistooli ja toisella kaksi veistä. Molempien kerrottiin olevan palestiinalaisia. Poliisi ampui toisen tekijöistä ja toinen haavoittui.  

Joitakin minuutteja myöhemmin palestiinalaismies ajoi autollaan ihmisjoukkoon myös Jerusalemissa ja poistui autosta veitsen kanssa. Ainakin yksi ihminen kuoli ja kahdeksan haavoittui. Hyökkääjäkin haavoittui tai joidenkin tietojen mukaan kuoli, kun häntä ammuttiin.  

Israelissa ja Länsirannalla on tehty yli 20 puukotushyökkäystä runsaan viikon kuluessa. Myös palestiinalaiset ovat joutuneet kostojen kohteeksi. 

Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry tuomitsi väkivaltaisuudet ja vetosi israelilaisiin sekä palestiinalaisiin niiden lopettamiseksi.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat