Puunkaato oli mennä karmeasti pieleen Joensuussa – yksinäinen kaataja jäi puristuksiin

Kaatunut puu metsässä
Kuvituskuvaa.All Over Press
Julkaistu 16.11.2024 15:01
Toimittajan kuva
Jukka Auramies

jukka.auramies@mtv.fi

@Auramies

Puita palstallaan kaatamassa ollut joutui vaaraan, kun hänen jalkansa jäi puristuksiin.

Pelastuslaitos sai hälytyksen Joensuun Kallelantielle kello 14.26. Puristuksiin joutunut henkilö sai soitettua hätäpuhelun itse, minkä jälkeen hän sai keploteltua jalkansa puristuksista.

Pelastusryhmän johtaja Tero Kakkisen mukaan tilanne sai alkunsa, kun yksikseen palstallaan puita kaatanut yritti kumota konkeloon jäänyttä, eli pystyssä olevaan puuhun nojannutta puuta. Puu ei kuitenkaan kaatunut suoraan maahan, vaan kierähti kaatajan jalkaterän päälle niin, että jalka jäi puristuksiin.

Henkilö sai turmapaikalla ensihoitoa sekä kuljetuksen maastosta ambulanssiin.

– Lähtökohtaisesti tulisi huolehtia, ettei ole yksin työskentelemässä sahan kanssa. Vähintäänkin jonkun henkilön olisi syytä tietää työskentelypaikkasi.  Moottorisahaa käytettäessä on suotavaa käyttää turvajalkineita, turvahousuja ja asianmukaista kypärää. Puhelin oltava tietenkin saatavilla, pelastusryhmän johtaja Kakkinen kertaa ohjeita puun kaatamiseen.

Tuoreimmat aiheesta

Joensuu