Puvun läpi paistaneet rinnat, lapsen kuva asussa ja vihaiset linnut – muistatko nämä Linnan juhlien kohutuimmat puvut?

Untitled-1 (4)
Lähes joka vuosi Linn juhlissa on nähty ainakin yksi kohahduttanut asukokonaisuusLehtikuva
Julkaistu 03.12.2016 08:33

MTV VIIHDE

Linnan juhlissa nähdään varmasti tänäkin vuonna ihastuttavia, hätkähdyttäviä, upeita ja erikoisia asuvalintoja.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio kutsuvat taas merkittävimpiä henkilöitä juhlimaan Suomen itsenäisyyttä 6. joulukuuta Presidentin Linnaan.

Lähes joka vuosi varsinkin juhlien naisvieraiden asuista ainakin yksi on noussut otsikoihin niin sanottuna kohupukuna.

Katso alta, minkälaiset asut ovat aiheuttaneet puhetta aikaisempina vuosina.

Anni Sinnemäki

942669

Vaikka linnassa on aiemminkin nähty hihattomia pukuja, oli vihreiden kansanedustaja Anni Sinnemäen t-paitamainen yläosa joillekin liikaa vuonna 2000. Valkoiseen paitaan oli painettu koristeeksi muusikko Scott Walkerin kuva.

Jonna Tervomaa

3273032

Muusikko Jonna Tervomaa kohautti vuonna 2004 jättämällä rintaliivit kotiin. Ohuen puvun läpi näkyneet rinnat keräsivät huomiota tahattoman paljon.

Susanna Rahkonen

5797269

Kansanedustaja Susanna Rahkosen (sdp) pukuvalinta sai osakseen arvostelua vuonna 2006. Paola Suhosen suunnitteleman puvun etumus oli nimittäin erittäin antava.

Karita Mattila

13490379

Myös oopperalaulaja Karita Mattila pääsi kohuasujen joukon jatkeeksi avokaulaisella puvullaan vuonna 2010, joka kaiken huipuksi näytti roikkuvan liian alhaalla upean laulajattaren päällä.

Umayya Abu-Hanna

13494284

Kaupunginvaltuutettu, toimittaja ja kirjailija Umayya Abu-Hanna kohautti vuonna 2010 paitsi asullaan, myös antamalla presidentti Tarja Haloselle viestin tyttäreltään kesken kättelyn. Juhliin kutsumatta jätetyn lapsen kuva oli painettu Abu-Hannan mekkoon.

Teija Vesterbacka

16251504

Angry Birds -mobiilipelistään tunnetun Rovio-yhtiön toimitusjohtaja Peter Vesterbacka edusti Linnassa vuonna 2011 vaimonsa Teijan kanssa. Vihaisen linnun mukaan ottaminen juhla-asun osaksi ei kuitenkaan saanut kovin ylistävää palautetta, sillä pukua arvosteltiin brittimedioita myöten.

Rebekka Naatus

23543371

Myös sarjakuvataiteilija Ville Rannan puoliso Rebekka Naatus valitsi pukuunsa Umayya Abu-Hannan tapaan lapsensa kuvan. Kuvassa tosin oli syntymätön lapsi, sillä itsenäisyyspäivänä 2013 Naatus oli vielä raskaana.

Tuoreimmat aiheesta

Linnan juhlat 2016