Pysäyttävä video: 7- ja 13-vuotiaat pelastetaan joesta – rajalla yksin kulkevat lapset ovat vaarassa joutua hyväksikäytön uhreiksi

0:45img
Videosta voit nähdä, kuinka kaksi veteen hylättyä lasta pelastettiin rajavartiolaitoksen toimesta
Julkaistu 20.04.2021 21:34

MTV UUTISET – EMMA KILPINEN

Meksikon ja Yhdysvaltain rajalla on huomattava määrä yksin kulkevia lapsia. Rajanylitysmatka on lapsille äärettömän vaarallinen. 

Rajavartiosto löysi Yhdysvaltojen rajalta kaksi siirtolaislasta. 7- ja 13-vuotiaat lapset löytyivät joesta. Hondurasta tulleet lapset joutuivat erotetuiksi vanhemmistaan Meksikossa. Lasten mukaan tuntematon mies oli luvannut auttaa heidät rajan yli, mutta olikin hylännyt heidät jokeen. 

Tilanne Yhdysvaltojen rajalla on kiristynyt jo pidemmän aikaa. Lasten osuus siirtolaisista on lisääntynyt. Siirtolaiset kulkevat ryhmissä, jotta rajanylitys olisi turvallisempaa, mutta lapsia saatetaan hylätä matkan varrelle.

Yksin kulkevia lapsia uhkaa vaara joutua esimerkiksi kidnapatuksi tai ihmiskaupan uhriksi. Monet lapset ovatkin kertoneet kokemistaan hyväksikäyttötapauksista. 

Joesta löytyneet lapset viedään väliaikaiseen telttamajoitukseen, kunnes he pääsevät sosiaali- ja terveyspalveluiden piiriin. Siirtolaiskeskukset ovat tällä hetkellä pahasti ruuhkautuneita. 

Lähde: CNN

Voit katsoa pelastustilanteen artikkelin alkupuolella olevasta videosta. 

Lue myös: Itkuinen lapsi harhaili yksin lähellä Yhdysvaltain ja Meksikon rajaa: "He saattavat kidnapata minut" – siirtolaiskeskuksissa yli 3000 lasta ilman vanhempiaan

Tuoreimmat aiheesta

Siirtolaisuus