Ensilumi on satanut tänään Pohjois-Suomeen. Ensimmäisenä lumipyry tavoitti Sallan, jossa Värriötunturin mittausasemalla satoi ensilumi heti tänä aamuna.
Pitkin päivää lunta on satanut eri puolilla Pohjois-Suomea runsaastikin. Lumi- ja räntäsateen takia ajokeli muuttui huonoksi etenkin Rovaniemi-Tornio-Oulu -alueella.
Lumipyrystä huolimatta liikenteessä ollaan vältytty vakavammilta onnettomuuksilta. Tieliikennekeskuksesta kerrotaan, että pohjoisessa on sattunut vain pieniä kolareita.
Näin lumisade jatkaa matkaansa
Illan mittaa lumisateita voi liikkua Oulun eteläpuolella, mutta yön aikana saderintama muuttuu vedeksi.
MTV:n meteorologin Miina Mannisen mukaan saderintama liikkuu maan keskiosiin. Yön aikana viimeiset sateet väistyvät itään ja huomenna koko maassa on pääosin poutaa.
Väistyvät lumi- ja vesisateet jättävät jälkeensä kuitenkin vaarallisen yhdistelmän. Ensi yö saattaa olla petollinen.
– Jos yöllä (taivas on) selkeä lumisilla alueilla, niin tienpinnat voivat hyvinkin herkästi jäätyä, Manninen sanoo.
Harvinaista tähän vuodenaikaan
Lumisateet ja ensilumi ovat harvinaisia näin varhaisessa vaiheessa syksyä. Tilastollisesti ensilumi ei sada yleensä ennen syyskuun loppua edes Lapin pohjoisosiin.
– Perämeren rannikolle, jonne on tänään satanut lunta, ensilumi sataa keskimäärin lokakuun puolivälissä, eli nyt oltaisiin kuukausi etuajassa.
On kuitenkin huomioitava tilastollisesti se, ettei ensilunta rekisteröidä ensilumeksi, ellei lunta ole maassa edelleen huomisaamuna kello 8.
Minna Mannisen mukaan lumet kuitenkin sulavat suurimmaksi osaksi pois tulevana yönä.
2:11