Jalkapallon MM-kisoissa töissä olleen ja Qatarissa kuolleen yhdysvaltalaistoimittaja Grant Wahlin ruumis on kuljetettu Yhdysvaltoihin, uutistoimisto AP kertoo.
LUE MYÖS: MM-kisatoimittaja menehtynyt Qatarissa äkillisesti – toinen kuolema lyhyeen aikaan
Wahlin ruumis ja tavarat saapuivat New Yorkissa sijaitsevalle John F. Kennedyn kansainväliselle lentoasemalle maanantaiaamuna.
Mukana oli Yhdysvaltain Dohan-suurlähetystön virkailija, joka oli pitänyt Wahlin tavaroita hallussaan sen jälkeen, kun toimittaja oli kuollut perjantaina.
Yksityisyyssyistä nimettömänä esiintyneen virkailijan mukaan suurlähetystö oli tehnyt yhteistyötä Wahlin perheen kanssa.
Arvostettu journalisti
CBS Sportsille työskennellyt 49-vuotias Wahl menetti tajuntansa lehdistökatsomossa perjantaina kesken Hollannin ja Argentiinan välisen puolivälieräottelun. Hänelle annettiin ensiapua katsomossa ja hänet vietiin pois paareilla.
Wall Street Journal kertoi Wahlin saaneen ilmeisesti sydäninfarktin. Wahl kertoi aiemmin uutiskirjeessään joutuneensa käymään lääkärin vastaanotolla Qatarissa. Hän kertoi mahdollisesti sairastavansa keuhkoputkentulehdusta.
Wahlille on annettu kunniaa siitä, että hän oli ansiokkaalla journalistisella työllään auttamassa kasvattamaan jalkapallon suosiota Yhdysvalloissa. Yksi Wahlin panoksesta kiitelleistä on ollut Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken.
– Arvostin paljon Grant Wahlia, jonka kirjoituksissa ei kuvattu vain kauniin pelin ydintä, vaan myös sitä ympäröivää maailmaa, Blinken kirjoitti Twitterissä sen jälkeen, kun Wahlin ruumis oli lennätetty Yhdysvaltoihin.