Näyttelijä Brad Pitt sai vajaa viikko sitten tavata lapsiaan lähes kuukauden tauon jälkeen.
Yhdysvaltalaismedia US Weekly kertoo, että näyttelijätähti Brad Pitt tapasi lapsiaan viranomaisen valvonnassa lauantaina 8. lokakuuta. Pittin vaimo, näyttelijä Angelina Jolie, haki avioeroa ja muutti pariskunnan kuuden lapsen kanssa pois heidän yhteisestä kodistaan 19. syyskuuta.
US Weeklyn lähteiden mukaan sekä Pitt että Jolie olivat suostuneet järjestelyyn. Kaikki lapset eivät kuitenkaan olleet paikalla tapaamisessa.
Pitt ja Jolie ovat päässeet väliaikaiseen sopimukseen parin lasten, 15-vuotiaan Maddoxin, 12-vuotiaan Paxin, 11-vuotiaan Zaharan, 10-vuotiaan Shilohin ja kahdeksanvuotiaiden kaksosten Knoxin ja Viviennen huoltajuudesta. Sopimuksen mukaan lapset asuvat äitinsä luona ja Pitt saa tavata lapsiaan terapeutin ollessa paikalla.
Pittin epäillään käyneen fyysisesti käsiksi vanhimpaan lapseensa perheen ollessa lentämässä yksityiskoneellaan 14. syyskuuta.
Angelina Jolie ja Brad Pitt olivat yhdessä 12 vuotta. Pari avioitui vuonna 2014.
3:14