Esko Eerikäisen kommentoi Radiogaalassa antamansa haastattelun lomassa myös Salkkareissa tähdittämäänsä intiimikohtausta.
Kaupallisen radioalan vuoden parhaita nimiä palkittiin perjantaina 25. maaliskuuta järjestetyssä Radiogaalassa.
Vuoden radiojuontaja -kategoriassa ehdolla ollut juontaja Esko Eerikäinen saapui tilaisuuteen näyttävään, mustin paljetein koristeltuun puvuntakkiin ja saman väriseen kilttiin sonnustautuneena. Juontajan kynnet oli maalattu Ukrainan lipun värein siniseksi ja keltaiseksi.
Eerikäinen kertoi MTV Uutisille suunnitelleensa asukokonaisuutensa itse. Hänen yllään nähty takki on saanut inspiraationsa edesmenneen pop-legenda Michael Jacksonin tyylistä.
– Lähden rakentamaan asuani aina kengistä, juontaja paljasti.
Lue myös: Esko Eerikäinen Salkkareissa – katso kohtaus ennakkoon!
Hiljattain paljastettiin, että Eerikäinen esiintyy vierailevana tähtenä Salatut elämät -sarjassa. Torstaina esitetyssä Salkkarit-jaksossa Eerikäisen roolihahmo Petri ja Pete Lattun tähdittämä Kalle päätyivät vällyjen väliin.
Eerikäinen kertoo saaneensa kohtauksesta valtavasti palautetta.
– 98 prosenttia palautteesta on ollut tosi positiivista, että ihanaa, rohkeaa ja yllättävää. Mutta sitten sieltä on myös tullut, että "Nyt meni maku, en olisi ikinä uskonut, että lähtisit tuollaista tekemään", juontaja kertoo.
– Ja se on hienoa, koska sen pitää herättää tunteita. Olen itse todella iloinen siitä, että lähdin, ja olen tosi ylpeä, että uskalsin heittäytyä, hän iloitsee.