Kimi Räikkönen oli sunnuntain Indianapolisin F1-kisan jälkeen luonnollisesti pettynyt. Ferrari-kuljettaja putosi heti lähdössä neljänneltä sijalta kuudenneksi. Lopussa puolestaan Räikkösen vauhti ei riittänyt ohituksiin. Maaliin hän ajoi neljäntenä.
- Tästä kisasta ei jäänyt oikeastaan mitään positiivista mieleen. Automme oli ihan nopea, mutten saanut riittävän hyvää starttia. Lähtöjärjestelmämme ei toimi tällä hetkellä parhaalla mahdollisella tavalla. Se täytyy saada toimimaan paremmin, Räikkönen vaati.
Räikkönen starttasi kisaan kovalla rengasseoksella, sillä hänellä ei ollut enää yksinkertaisesti pehmeitä renkaita tarpeeksi käytössään. Formula ykkösissä renkaiden määrä on rajoitettu kisaviikonlopun ajaksi, ja Räikkönen säästi yhden sarjan kisan loppukierroksille. Hän pääsikin hiillostamaan tallikaveriaan Felipe Massaa, mutta ohi ei ollut asiaa.
- Yritin Massasta ohi. Hän teki virheen minun kannaltani väärässä paikassa, radan hitaammalla osuudella.
- Vaikka kuinka tosissani yritin ohittaa, ohitse on vaikea päästä. Tilanne on ollut samanlainen koko kauden. Täällä sen olisi pitänyt olla helpompaa, Räikkönen tuumasi.
McLarenit karussa
McLaren otti jo kauden kolmannen kaksoisvoiton. Tulokaskuljettaja Lewis Hamilton repi Räikköseen jo 26 pisteen eron ja Fernando Alonsokin on 16 pisteen päässä. McLarenit kulkevat tällä hetkellä myös kohti valmistajien maailmanmestaruutta, sillä ero Ferrariin on jo 35 pistettä.
Räikkönen on veikkaillut, että Hamiltonillekin tulee vielä huono kisaviikonloppu, mutta tällä hetkellä britti ajaa konemaisen varmasti.
- Ei tämä ainakaan helpottanut tilannetta. Ei sille mahda mitään. Sekin jo helpottaisi hommaa, jos pääsisimme aika-ajossa eturiviin, Räikkönen analysoi.
- Ensi viikolla testaamme ja saamme paljon uusia osia. Toivottavasti saamme lisää vauhtia. Lähtöjärjestelmä on saatava toimimaan paremmin, Räikkönen toisti vaatimuksensa.
(MTV3-STT)