Räikkönen myöntää: Erittäin vaikea tilanne

Kimi Räikkönen, kuva: Ferrari
Kimi Räikkönen, kuva: Ferrari
Julkaistu 07.04.2009 22:35(Päivitetty 07.04.2009 22:40)

Kimi Räikkönen myöntää Ferrari-tallin aseman tukalaksi tämänvuotisessa MM-sarjassa. Ferrari on sarjassa viimeisenä.

- Meillä ei edelleenkään ole yhtään pistettä kahden kisan jälkeen ja tämä on hyvin vaikea hetki, Räikkönen kertoi virallisilla nettisivuillaan.

Malesiassa Räikkösen viikonloppua varjosti Ferrarin hukassa olevan vauhdin ja taktiikkavirheiden lisäksi jarrutusenergiaa kierrättävän KERS-laitteen temppuilu.

- Meillä on sen kanssa tällä hetkellä lastentauteja, koin ne itse Malesiassa. Perjantaina ohjaamoni täyttyi savusta ensimmäisen harjoituksen lopussa, kun taas sunnuntaina vesi tunkeutui KERS:iin, mikä johti sen eristyksen tuhoutumiseen ja minä jouduin keskeyttämään, Kimi kommentoi.

Räikkönen uskoo parempaan jo seuraavassa kisassa Kiinassa.

- Olemme kokeneet aiemminkin tämänkaltaisia hetkiä. Tiedämme kuinka niihin reagoidaan ja teemme sen jo Shanghaissa.

Räikkönen odottaa 14. huhtikuuta kokoontuvan vetoomustuomioistuimen päätöstä Brawn GP:n, Toyotan ja Williamsin käyttämän kaksikerroksisen diffuusorin sääntöjenmukaisuudesta.

- Sillä päätöksellä on valtava vaikutus MM-sarjaan, Kimi toteaa.

(MTV3)

Tuoreimmat aiheesta

Malesia 2009