Räikkönen säikäytteli harjoituksissa – sade sotkemassa aika-ajoa

Kimi Räikkönen, Itävalta, sade, 2015
Julkaistu 20.06.2015 13:03(Päivitetty 20.06.2015 13:58)
Toimittajan kuva
Antti Rämänen

antti.ramanen@mtv.fi

Kimi Räikkönen kävi kahdesti soralla formula ykkösten Itävallan GP:n viimeisissä harjoituksissa ennen lauantain aika-ajoja.

Sade alkoi puoli tuntia ennen harjoitusten loppua, kun autot olivat ryhmittyneet varikkosuoralle pehmeämmillä renkailla. Aika-ajosimulaatiot jäivät kuitenkin näkemättä, joten kärkitallien parhaat ajat tehtiin kaikki kovemmilla renkailla.

Kovempien renkaiden vedossa nopein oli Ferrarin Sebastian Vettel vain 17 tuhannesosan erolla Mercedeksen Lewis Hamiltoniin. Kärki oli muutenkin tasainen, kun Ferrarin Kimi Räikkönen oli kolmas alle kahden kymmenyksen päässä ja Mercedeksen Nico Rosberg neljäs reilut kolme kymmenystä Vettelistä. Williamsin Felipe Massa ja Valtteri Bottas olivat seuraavina 0,4 sekuntia kärjestä.

Vielä ennen sadetta Force Indian Sergio Perez murtautui superpehmeillä renkailla tuloslistan neljänneksi ohi Rosbergin.

Sade yltyi nopeasti, joten varikkosuoralla odotellut autoletka joutui tekemään erittäin varovaisen kierroksen ennen kuin kukaan pääsi palaamaan varikkopilttuuseensa. Varovaisuudesta huolimatta Räikkönen ajautui soralle kuutosmutkassa. Suomalainen löysi kuitenkin turvallisen poistumistien.

Sade on todennäköinen myös kello 15 Suomen aikaa alkavissa aika-ajoissa, joten harjoitusten viimeisten kymmenen minuutin aikana suurin osa autoista tuli vielä radalle väli- ja sadekelin renkailla.

Sadekelin renkailla ajanut Räikkönen ajautui jälleen leveäksi, tällä kertaa kolmosmutkassa. Vielä ennen ajan umpeutumista Räikkönen oli erittäin lähellä osua yhteen Toro Rosson Max Verstappenin kanssa.

– Kun yritän jarruttaa, lukitsen vain etupyörät. Ovatko jarrut erittäin kylmät vai mitä täällä tapahtuu? Räikkönen kysyi tiimiradiossa.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Itävallan 3. harjoitukset: 

1

Sebastian Vettel

Ferrari

1.09,994

16

2

Lewis Hamilton

Mercedes

+0,017

16

3

Kimi Räikkönen

Ferrari

+0,183

12

4

Sergio Perez

Force India

+0,227

14

5

Nico Rosberg

Mercedes

+0,338

23

6

Felipe Massa

Williams

+0,414

18

7

Valtteri Bottas

Williams

+0,423

14

8

Max Verstappen

Toro Rosso

+0,442

23

9

Pastor Maldonado

Lotus

+0,582

12

10

Romain Grosjean

Lotus

+0,869

8

11

Nico Hülkenberg

Force India

+1,015

14

12

Marcus Ericsson

Sauber

+1,064

22

13

Carlos Sainz

Toro Rosso

+1,145

18

14

Daniil Kvjat

Red Bull

+1,145

14

15

Fernando Alonso

McLaren

+1,174

13

16

Daniel Ricciardo

Red Bull

+1,825

10

17

Felipe Nasr

Sauber

+1,912

9

18

Jenson Button

McLaren

+2,622

16

19

Will Stevens

Marussia

+3,334

14

20

Roberto Merhi

Marussia

+3,966

8

Tv

Tuoreimmat aiheesta

Itävallan GP